Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Bush ja Obama historian antikristillisimmät presidentit!

Tässä viime viikon Cutting Edgen viikkokirjeen neljäs ja viimeinen osio. Aikaisemmat suomennetut kolme osiota julkaisin viikkokirjeen ensimmäisessä osassa. Tämä on tärkeä osio siinä suhteessa että David Bay paljastaa Amerikan kahden viimeisimmän presidentin virkakauden syntilistat (hengelliset rikkeet) päällisin puolin, joista voidaan tehdä se johtopäätös että Amerikkaa on hallinnut viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana perinteisistä arvoista erkaantuneet johtajat, jotka ovat uskonnollisesti hyvin ekumeenisia eivätkä korosta Kristinuskon ainutlaatuisuutta. Molemmat, Bush ja Obama, ovat toimillaan ajaneet Illuminatin Uutta Maailmanjärjestystä ja saattaneet Amerikan (ja muun maailman myös) pisteeseen josta voidaan vaivatta siirtyä lopulliseen Vesimiehen aikakauteen, jolloin saatanalliset arvot jylläävät Antikristuksen (New Age-/vapaamuurarikristus) hallitessa. Loppu on näin lähellä ja Vapahtajamme Jeesus Kristus tulee pian takaisin. Viikkokirjeen osion suomensi: Olli R.

-----------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 13.3.2012 (Osa 2)

-------- This Week’s Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


Trailer

IV. Presidentti Obaman sanotaan olevan antikristillisin, uskonnollisesti vihamielisin presidentti historiassa!

Tarkasteltuamme joitakin Obaman rikoksia, me tutkimme uudelleen presidentti Bushia, havaiten että hän oli syyllinen oltuaan aivan yhtä antikristillinen ja Islam-myönteinen kuin Obama!

UUTISKATSAUS: Amerikan Raamattuun vihamielisimmin suhtautuva USA:n presidentti, Wallbuilders, David Barton, 29. helmikuuta 2012

”Alapuolella listattuna kronologisessa järjestyksessä ovat (1) lukuisat tallenteet hänen hyökkäyksistään raamatullisia henkilöitä tai järjestöjä vastaan; (2) esimerkkejä vihamielisyydestä raamatullista uskoa vastaan mikä on tullut ilmeiseksi viimeisenä kolmena vuotena Obama-johtoisessa armeijassa; (3) luettelointi hänen avoimista hyökkäyksistä raamatullisia arvoja vastaan; ja viimeiseksi (4) luettelo lukuisista tapauksista koskien hänen erityiskunnioitustaan Islamin aktiviteettien ja kantojen puolesta, käsittäen hänen sallivuutensa islamilaisten neuvonantajien opastukselle ja vaikutusvallalle kasvattamaan hänen vihamielisyyttään raamatullisen uskon omaavia ihmisiä kohtaan.”

Kuten me totesimme, edellä, me listaamme ainoastaan Obaman kaikkein ongelmallisimmat hyökkäykset Kristinuskoa vastaan; sinä voit lukea koko listan, joka on kaikkineen liian pitkä näytettäväksi tässä uutiskirjeessä.

1. Vihamielisyyden teot raamatullisen uskon omaavia ihmisiä vastaan:

Huhtikuu 2008 – Obama puhuu epäkunnioittavasti kristityistä, sanomalla että he ”tarrautuvat aseisiin tai uskontoon” ja heillä on ”antipatia ihmisiin jotka eivät ole heidän kaltaisiaan”.

Helmikuu 2009 – Obama ilmoittaa suunnitelmista kumota omantunnonsuoja terveyshuollon työntekijöiltä jotka kieltäytyvät osallistumasta lääketieteellisiin toimiin jotka ovat heidän vakaumuksiaan vastaan, ja toteuttaa suunnitelman täysin helmikuussa 2011.

Huhtikuu 2009 – Puhuessaan Georgetown’in yliopistossa, Obama määrää että nimikirjaimet jotka symbolisoivat Jeesus-nimeä peitetään kun hän pitää puhettaan.

Toukokuu 2009 – Obama kieltäytyy isännöimästä toimituksia Kansalliselle rukouspäivälle (liittovaltion lain perustama päivä) Valkoisessa Talossa.

Huhtikuu 2009 – Tarkoituksellisessa epäkunnioituksen teossa, Obama nimitti ehdokkaaksi kolme aborttimielistä suurlähettilästä Vatikaaniin; tietysti, elämän puolesta toimiva Vatikaani hylkäsi kaikki nämä kolme.

Huhtikuu 2011 – Ensimmäistä kertaa Amerikan historiassa, Obama hoputtaa hyväksymään syrjinnän vastaisen lain joka ei sisällä palkkaamissuojia uskonnollisille ryhmille, pakottaen uskonnolliset järjestöt palkkaamaan ihmisiä liittovaltion mandaattien mukaan ilmaan arvonantoa heidän oman uskonsa ohjeille, siten eliminoiden omantunnonsuojan palkkauksessa.

Elokuu 2011 – Obaman hallinto julkaisee sen uuden terveydenhuollon ohjeensa jotka ohittavat uskonnolliset omantunnonsuojat lääkintähoidon työntekijöitä varten abortin teon ja ehkäisyn alueilla.

Joulukuu 2011 – Obaman hallinto mustaa muiden maiden uskonnollisia vakaumuksia esteenä radikaaleille homoseksuaalien oikeuksille.

2. Obama-johtoisen armeijan vihamielisyyden teot raamatullisen uskon omaavia ihmisiä vastaan:

Kesäkuu 2011 – Veteraaniasioiden virasto (The Department of Veterans Affairs) kieltää viittaukset Jumalaan ja Jeesukseen hautajaisseremonioiden aikana Houstonin kansallisella hautausmaalla.

Syyskuu 2011 – Armeija antaa suuntaviivat Walter Reed’in lääketieteelliselle keskukselle että ”mitään uskonnollisia tavaroita (ts. Raamattuja, lukemismateriaalia ja/tai -faktoja) ei sallita lahjoittaa tai käytettävän vierailun aikana.”

Marraskuu 2011 – Ilmavoimien Akatemia maksaa 80,000 dollaria laajentaakseen Stonehenge-tyylisen keskuksen pakanoille, druideille, noidille ja Wicca-ihmisille.

3. Vihamielisyyden teot raamatullisia arvoja kohtaan:

Tammikuu 2009 – Obama poistaa rajoituksia koskien USA:n hallinnon rahoitusta ryhmille jotka hankkivat aborttipalveluja tai neuvontaa ulkomailta, pakottaen veronmaksajat rahoittamaan aborttimielisiä ryhmiä jotka joko mainostavat tai suorittavat abortteja muissa maissa.

Meidän osiossa edellä, koskien Planned Parenthood -järjestöä, me huomautimme että presidentti Obama tuki täysin tämän järjestön häpeättömiä aborttimielisiä toimia. Itse asiassa, presidentti tuntuu nauttivan Planned Parenthoodin aktiviteettien käytöstä nuijatyökaluna aitoja kristittyjä vastaan.

Maaliskuu 2011 – Obaman hallinto kieltäytyy tutkimasta videoita jotka näyttävät Planned Parenthoodin avustavan väitettyjen seksisalakauppiaiden aborttien saamista uhriksi valittuja alaikäisiä tyttöjä varten.

Maaliskuu 2009 – Obama määrää veronmaksajat rahoittamaan alkioasteella olevien vauvojen kantasolututkimusta.

Toukokuu 2009 – Valkoisen Talon budjetti poistaa kaiken rahoituksen pelkästään seksuaalisen pidättyvyyden kasvatukselta ja korvaa sen ”monipuolisella” seksuaalikasvatuksella, jonka on toistuvasti osoitettu lisäävän teiniraskauksia ja -abortteja.

Toukokuu 2009 – Obaman virkailijat kokoavat terrorismisanakirjan kutsuen elämän puolestapuhujia väkivaltaisiksi ja syyttäen että he soveltavat rasismia heidän ”rikollisissa” aktiviteeteissaan.

Minä todella olen eri mieltä tämän uudelleenmäärittelyn kanssa mikä määrää terroristin. Miten voi mies joka oli sodanvastaisen Weather Underground -ryhmän jäsen kutsua sinua tai minua ”terroristiksi” vain ja yksinkertaisesti siksi että me olemme aitoja kristittyjä?

Heinäkuu 2009 – Obaman hallinto ulottaa laittomasti liittovaltion edut koskemaan Foreign Service and Executive Branch’in työntekijöiden samaa sukupuolta olevia partnereita, suorassa rikkomuksessa liittovaltion avioliittoa puolustavaan säädökseen.

Heinäkuu 2011 – Obama sallii homoseksuaalien palvelevan avoimesti armeijassa, kumoten menettelytavan joka alun perin käynnistettiin George Washingtonin toimesta maaliskuussa 1778.

4. Islamia suosivat teot:

Toukokuu 2009 – Samalla kun Obama ei isännöi mitään Kansallista rukouspäivätapahtumaa Valkoisessa Talossa, hän isännöi Valkoisen Talon Iftar-päivällisiä Ramadan’in kunniaksi.

Huhtikuu 2010 – Kristilliseltä johtajalta Franklin Graham’ilta evätään kutsu Pentagonin Kansalliseen rukouspäivätapahtumaan johtuen valituksista muslimiyhteisön läsnäoloon siellä.

Elokuu 2010 – Obama puhuu Islamista suurella ylistyksellä ja Kristinuskosta alentuvaisesti.

2010 – Samalla kun jokaisen presidentin Valkoinen Talo perinteisesti antaa satoja virallisia julkaisuja ja lausuntoja lukuisissa tilaisuuksissa, niin tämä Valkoinen Talo välttelee perinteisiä raamatullisia juhlapäiviä ja tapahtumia mutta antaa säännöllisesti tunnustusta merkittäville muslimien juhlapäiville, kuten osoitettiin sen vuoden 2010 lausunnoilla koskien Ramadan’ia, Eid-ul-Fitr’iä, Hajj’ia, ja Eid-ul-Adha’a.

Presidentti Bush – antikristillinen ja islamilaismielinen

Samalla kun nämä toimet saattavat tuoda presidentti Barack Obamalle leiman olemisesta ”antikristillisin presidentti historiassa”, me merkitsimme muistiin presidentti Bushin monia epäkristillisiä toimia hänen kahdeksanvuotisen johtajuutensa aikana. Koska minä julkaisin päivittäisiä uutisia (Daily News Updates) hänen presidenttiytensä lähes jokaisena päivänä, minä kaappasin nuo toimet taulukkoon jonka me teimme päivittäin saatavilla olevaksi otsikolla, ”Presidentti Bushin hyvät hedelmät vs. pahat hedelmät”.

Tarkastelkaamme joitakin presidentti George W. Bushin epäkristillisiä ja Islam-mielisiä tekoja.

Bush painostaa Israelia jakamaan maansa palestiinalaisten kanssa: Jumalan Sana lupaa lopunaikojen tuomion kaikkien niiden ylle jotka yrittävät ”jakaa maan” – NEWS1806

Presidentti Bush petti Israelin väittämällä kiven kovaan että palestiinalaiset pitävät käsissään veto-oikeutta minkä tahansa neuvotteluiden suhteen ja vuoden 1949 aseleporajat olivat perusta kaikille tuleville sopimuksille – ”Tämä lausunto on suurin Israelin pettäminen joka on tehty minkään Amerikan presidentin toimesta historiassa” – Hal Lindsey -- http://www.wnd.com/2005/06/30593/

Bush on tukenut Koraania! [”Presidentti Bush: Koraani on Jumalan sanaa”, Sermonaudio.com, 6. joulukuuta 2002]

Bush jatkaa Islamin kunnioittamista ottamalla osaa Ramadan-päivälliseen Valkoisessa Talossa 29. lokakuuta 2005. -- Exact Text Revealed

Presidentti ylisti synkronoitua uskonnollista ryhmää, Kwanzaa-uskontoa, yhdistelmää katolisuuden/kristillisyyden/pakanuuden uskomuksia ja käytäntöjä. Bush ylisti uskontoa vuosina 2001, 2002, 2003, 2004 [Daily News Updates, 12/23/03, 12/24/04].

Teksti presidentti Bushin vuoden 2004 hyväksynnästä koskien Kwanzaa

Vain päiviä ennen 2. marraskuuta 2004 vaaleja, Bush vahvisti että hän kannatti gay-siviililiittoja, ja että hän oli eri mieltä republikaanien vaaliohjelman kanssa joka vastusti samaa sukupuolta olevia siviililiittoja. – (UPI, 26. lokakuuta 2004 - http://www.upi.com/view.cfm?StoryID=20041026-121303-1337r)

Presidentti Bush palvoo muslimien moskeijoissa ja buddhistien temppeleissä. – Chuck Baldwin - http://chuckbaldwinlive.com/bushshintoshrine.html

Valkoinen Talo juhlisti sen kaikkien aikojen ensimmäistä Diwali Hindu -seremoniaa kunnioittaakseen Lord Ganesha’a ja jumalatar Laxmi’ia turvautuen näiden siunauksiin tämän ikivanhan valonjuhla-festivaalin aikana. Karl Rove otti osaa seremoniaan. Selostettu joulukuun 6. päivän 2003 uutiskirjeessä, osiossa II. Bush lähetti hänen parhaat terveisensä ja totesi että hänkin olisi halunnut osallistua.

Presidentti ja Laura Bush palvoivat shintolaisessa pyhäkössä Japanissa. -- http://www.cephasministry.com/nwo_bush_goes_to_shinto_worship.html

Bush loi kauhean uskolle perustuvan hankkeen (Faith-Based Initiative) - NEWS1465 – Osoitettu nyt olevan saattamassa kirkot hallinnon kontrollin alaisuuteen.

Bush sanoi irakilaiselle muslimijohtajalle: ”Minä rukoilen samaa jumalaa” - MSNBC, 1/5/2004 - NZ1528 -- Kansallisella rukousaamiaisella (5. helmikuuta 2004), Bush jälleen rinnastaa Islamin Kristinuskoon. - http://www.whitehouse.gov/news/releases/2004/02/20040205-1.html

Samassa haastattelussa, edellä, (26. lokakuuta 2004) Bush toisteli hänen uskomustaan että kristityt ja muslimit rukoilevat samaa Jumalaa ja että Islam on vain toinen tie Taivaaseen. (Ibid.)

Presidentti Bushin homo/lesbo -menettelytavat ovat yhtäläisiä Clintonin vastaaviin. - NEWS1652 – IDENTICAL

Homot ja lesbot ovat totisesti ”hehku (a-glow)” Bushin menettelyjen suhteen! NEWS1600

Presidentti Bush avustaa aktiivisesti gay-republikaanien kampanjarahan kasvattamisessa! NEWS1723

Oikeaksi todistettu gay-elämäntapa, silloin kun hän sanoi että Rumsfeld’in suosikki-TV-show oli "Queer Eye For The Straight Guy (Homon reikä suoran toiminnan kaverille)", ja sanoi, että hänen pitäisi saada Kabinetin jäsentensä katsomaan show’ta. - Newsletter032704

Presidentti Bush johdattaa Amerikan takaisin UNESCO’on, yhteen liberaaleimmista, aborttimyönteisimmistä ja antikristillisimmistä järjestöistä maailmassa!

Presidentti Bush allekirjoittaa Title X -rahoituslisäyksen vuodelle 2005: Planned Parenthoodin aborttirahoitusta lisätty. - http://www.covenantnews.com/lefemine050208.htm

Aloittanut toteuttaa YK:n kasvatusohjelmaa amerikkalaisissa kouluissa. Opintosuunnitelma opettaa kaikkia antikristillisiä arvoja jotka ovat hyvin silmäänpistäviä tuossa maailman elimessä. -- Uutiskirje 24. tammikuuta 2004

Bush jatkuvasti vetoaa ”Jumalaan” puheissaan muttei koskaan ”Jeesukseen” – Tyypillinen Skull & Bones/vapaamuurarillinen usko ja oppi.

Bush esitti ainoastaan retoriikkaa osittaisen syntymäabortin (Partial Birth Abortion) lopettamisesta, mutta ei koskaan käytännössä ryhtynyt toimenpiteeseen! Uutisista NEWS1821 & NEWS1829 me näemme että osittaisen syntymäabortin kielto on niin hämäävästi kirjoitettu että käytännössä se laillistaa sen!

Bush painostaa nyt kouluja sallimaan ekumeenisen rukoushetken luokkahuoneissaan ja kokoontumisissaan. - NEWS1770

Bushin hallinnon asiantuntijat ehdottavat uusia lakeja ja poliisin säätämiä ohjeita terrorismitaistelun varjolla mikä ainoastaan voisi viedä pois meidän kallisarvoiset vapaudet -- Aivan kuten Siionin Viisaiden Pöytäkirjat näkivät ennalta! -- NEWS1550, NEWS1567, NEWS1576.

Presidentti Bush oikeutti ”USA:n vihollisten” ”summittaisen teloituksen” sekä USA:n sisäpuolella että ulkopuolella – Ashcroft toi ilmi ”helvetillisen näyn” Amerikkaa varten; hän on perustamassa keskitysleirejä! NEWS1691

Presidentti Bush perusti ”Gestapo”-tyyppisen kotimaisen poliisivaltiomaisen lainvalvontakäsivarren, Kotimaan turvallisuusviraston (Homeland Security). - NEWS1743

Lisää Bushin antikristillistä käyttäytymistä josta Obamaa ei olla syytetty

Laura Bush kertoi seksuaalisia vihjailuvitsejä samalla kun hänen ”uudestisyntynyt” aviomiehensä nauroi sydämestään. Laura sanoi että Bush jätti hänet seksuaalisesti tyytymättömäksi ja että Bushilla oli tapana suorittaa eläimellisyyttä hevosten kanssa. - New York Times - 5/3/2005

Bush ”heilautti keskisormeaan” TV-kameralle kun hän valmistautui menemään suoraan lähetykseen voitettuaan Teksasin kuvernöörin viran. - Filmileike kertoo jutun - http://www.freepressinternational.com/bush.098267.victory.salute.8716209.html



Kesäkuun 14:ntenä 2005, presidentti Bush järjesti Valkoisen Talon varojenkeruu-gaalan, missä pornotähti Mary Carey esitti ”muoti”-show’n näyttääkseen hänen päivällisasunsa ja bändi ”Big Bad Voodoo Daddy” toimitti musiikin.

Mary Carey ottaa osaa presidentin juhlapäivällisiin jälleen 16. maaliskuuta 2006: Karl Rove on ilmoitettu puhuja - ”Olen todella innoissani mennäkseni takaisin Washingtoniin näkemään presidentin jälleen. Odottakaa kunnes he näkevät että olen laihduttanut painostani 20 naulaa (1 naula = 454 grammaa) siitä kun he viime kerran näkivät minut. Varo Hra. presidentti!” – Carey julisti.

Bushin hallinnon virkailijat valehtelivat 935 kertaa Irakin joukkotuhoaseiden kyvyistä ja maan siteistä Osama bin Ladeniin. Bush valehteli 259 kertaa! – ”Tutkimus: Väärät lausunnot jotka edelsivät sotaa”, MTV News, 23. tammikuuta 2008

Me rohkaisemme sinua lukemaan meidän koko osaston joka on omistettu presidentti Bushin toimille ja lausunnoille hänen kahdeksanvuotisen virassaolonsa aikana joita ei kukaan aito kristitty tekisi tai sanoisi.

Kuten voit nähdä, presidentti Bush on syyllinen moniin samoihin rikkomuksiin jotka on lueteltu Wallbuilders’in (Muurinrakentajat) David Barton’in toimesta. Itse asiassa, Bushin vuosien ihme oli, että miestä, joka oli niin antikristillinen ja muslimimyönteinen, voitaisiin yhä puolustaa hyvin monien tuhansien evankelikaalisten kristittyjen taholta olemisesta kristitty. [Patmos Lähetyssäätiön Leo Meller mm. väittää Bushia uudestisyntyneeksi kristityksi. Lue http://www.sunpoint.net/~patato/kirje396.html. Suom. huom.]

Kuinka se voi olla niin että sekä presidentti Bush että presidentti Obama voisivat olla niin antikristillisiä ja muslimimielisiä? Molemmat miehet ovat yhtäläisesti sitoutuneita Uuteen Maailman Järjestykseen, ja seuraavat käsikirjoitusta joka on heille kirjoitettu heidän kullekin kuuluvan aikajakson perusteella.

Samaa voidaan sanoa presidentti Clintonista ja, todellakin, jokaisesta presidentistä lähtien 2. maailmansodasta. Kuten me olemme todenneet hyvin useissa tapauksissa, ei ole olemassa mitään eroa republikaani- ja demokraattipuolueiden välillä. Kumpikin poliittinen puolue on yhtäläisesti sitoutunut tulevaan vapaamuurarikristuksen valtakuntaan.

Heti kun sinä läpikotaisin ymmärrät tämän totuuden, sinä olet matkalla tulkitsemaan oikein Amerikan sisäisiä tapahtumia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com