Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 18. lokakuuta 2012

Epäpyhä saarnaaja Mark Driscoll puhuu hävyttömyyksiä yrittäen tappaa kuulijan omantunnon

Shalom!

On surullista, että TV7 katsoo tehtäväkseen levittää Amerikan tunnetuimman hävyttömyyksiä puhuvan saarnamiehen (cussing pastor) opetuksia. Paitsi että hän on tunnetuin näistä Amerikan hävyttömyyksiä puhuvista pastoreista, hän on myös johtavia ns. esiintulevia/kontemplatiivisia.

Tässä lainausta Lighthouse Trails'in uutiskirjeestä 7.3.2011:

Christian Telegraph, yksi Venäjän suurimmista kristillisistä uutislähteistä, on nimennyt Leonard Sweet'inRick Warren'in, ja Mark Driscoll'in  kolmeksi 10 vaikutusvaltaisimmasta kristitystä vuonna 2010. … Se, mitä artikkeli ei kuitenkaan sano, on, että kaikki nämä kolme kristikunnan ”johtajaa” ovat kontemplatiivisuuden kannattajia, mikä merkitsee, että ottaen huomioon heidän suunnattoman vaikutusvaltansa, tuhannet ja taas tuhannet johdetaan kohti kontemplatiivista hengellisyyttä (uskomussysteemiä, joka lopulta johtaa New Age -ajatteluun). 

 
Linkki em. venäläiseen artikkeliin: http://www.christiantelegraph.com/issue11870.html
 
Liitteenä Marsha West'in artikkeli: Epäpyhät saarnaajat panostavat omantunnon tappamiseen

Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)

-----------------------------------------------------------

Epäpyhät saarnaajat panostavat omantunnon tappamiseen

9/27/12 at 12:58 PM


Mark Driscoll
”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” — Luukas 6:45

Saarnamiesten keskuudessa näyttää olevan kasvava suuntaus ruokkia saarnoillaan aistillista ruokahalua. Se mistä nyt puhumme, koskee pastoreita, joilla on likainen mieli ja suu. Heitä kuvailee parhaiten sana profaani (engl. profane = epäpyhä, rienaava).

Seuraava englannin sanan profane määritelmä on sanakirjasta, Merriam Webster dictionary:

1: kohdella (jotakin pyhää) loukkaavasti, epäkunnioittavasti tai halveksivasti: desecrate

2: halventaa väärällä, arvottomalla tai vulgaarilla kielenkäytöllä

Profaani puhe on siis kieltä, joka osoittaa epäkunnioitusta jotakin pyhää, kuten Jumalan nimeä, kohtaan. Kielto lausua turhaan Herran nimeä on yksi kymmenestä käskystä:

”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” (2. Moos. 20:7)

Jotkut pastorit käyttävät säädytöntä (obscene) kieltä, joka usein on luonteeltaan seksuaalista.

Likaisen vitsin kertomista on pidettävä rivona (obscene). Raamattu tekee selväksi, että:

”… älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.” (Ef. 5:4)

HÄVYTTÖMYYKSIÄ PUHUVA (CUSSING) PASTORI

Pastori Mark Driscoll, Mars Hill -seurakunnan perustaja Washington'in Seattle'ssa, on erittäin arvostettu evankelisissa piireissä. Pastori Driscoll latelee välillä rienauksia saarnatuolista ja on tullut tunnetuksi karkeasta vitsejä kertovasta naurattavasta saarnatyylistään. Tätä itseään teologisena konservatiivina ja kulttuurillisena liberaalina kuvailevaa saarnamiestä on syytetty, että hän myy kunnioituksen ajanmukaisuudesta (relevance). Hänen seurakuntalaisensa, joista suurin osa on nuoria, ovat mielissään kuullessaan karkeuksin höystettyjä saarnoja. Ei ole yllättävää, että jo hänen palvelutyönsä alussa eräs hänen ystävistään viittasi häneen "hävyttömyyksiä puhuvana pastorina (the cussing pastor)". Nykyisin häntä arvostellaan enemmästä kuin vain hävyttömyyksien puhumisesta; häntä on syytetty, että hän ”puhuu likaisesti” ja esittää ”vastenmielisiä kommentteja” ja muuttaa Raamatun jakeita karkeiden vitsien huipentumiksi (punchlines = iskulinjoiksi).

Mark Driscoll'illa on kandidaatin tutkinto eksegeettisessä teologiassa Western Seminary'sta, joten hänen täytyy tietää, että Jaakob 3:9-10 sanoo:

"Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni."


Tämän supertähtipastorin arvostelijat sanovat, että hän tekee karkeiksi sukupolvi Y:n sydämet ja mielet. Seuraava on esimerkki pastori Driscoll'in kirjoituksesta koskien kuningatar Esterin hahmoa Raamatussa:

Hän varttuu hyvin penseässä uskonnollisessa kodissa serkkunsa kasvattamana orpona. Kauniina hän sallii miesten hoitaa tarpeensa ja tehdä ratkaisunsa. Hänen käytöksensä on syntinen ja hän viettää noin vuoden kylpylässä valmistautuen menettämään neitsyytensä pakanallisen kuninkaan kanssa, kuten sadat toiset naiset. Hän pärjää niin hyvin, että kuningas valitsee hänet suosikikseen. Tänä päivänä hänen tarinansa olisi: kaunis nainen, joka elää suuressa kaupungissa ja antaa miesten täyttää tarpeensa, läpikäy paljon kauneushoitoja näyttääkseen mahdollisimman hyvältä ja päätyy todella rikkaaseen kaveriin jonka hän tapaa kuin filmissä, The Bachelor (Poikamies), ja viettää hänen kanssaan huumaavan yön sängyssä. Hän on yksinkertaisesti ihminen vailla mitään periaatteita, kunnes hänen oma kaulansa on pölkyllä ja silloin me näemme hänen nousunsa pelastamaan kansansa elämä, kun hänet käännytetään todelliseen uskoon Jumalaan. (lähde) 

Tämä on ahdistavaa niin monella tasolla. Koska tila ei salli pitempää kommenttia, pyydämme niitä, jotka toivovat täydellistä analyysiä Driscoll'in häpeällisestä Esteriä koskevasta opetuksesta, lukemaan tämän artikkelin: Mark Driscoll's Bizarre World of Queen Esther the "Bachelorette" (Mark Driscoll'in kuningatar Esterin, ”poikamiehettären”, outo maailma).

PUUVAJAAN VIETYJÄ

Boyce College'n professori, Heath Lambert, kirjoitti lehdelle, Journal of Biblical Manhood and Womanhood, kattavan kirja-arvostelun pastori Mark'in ja Hänen vaimonsa Grace'n New York Times -bestselleristä, Real Marriage: The Truth About Sex, Friendship, and Life Together (Todellinen avioliitto: Totuus seksistä, ystävyydestä ja elämästä yhdessä). Lambert valitti:

Älkää erehtykö: miehiä ja naisia tutustuu pornografiaan tämän kirjan ansiosta. Melkein koko urani ajan olen keskustellut vähintään kerran viikossa henkilön kanssa, joka kamppailee pornon kanssa. En elä jossakin suojatussa työyhteisössä erossa ihmisistä, joilla on perverssejä kamppailuja. Niin totta kuin se onkin, Driscoll'it opettivat minulle pornosta paljon, jota toivon, etten koskaan olisi saanut tietää. Driscoll'it tutustuttavat lukijansa pornografisten kirjojen, lehtien ja videoiden nimiin; he antavat teknisiä nimiä tietyntyyppisille pornografisille filmeille; he luettelevat julkkisten nimiä, jotka ovat olleet pornotähtiä, he jopa antavat nettiosoitteita, joissa lukijat voivat tavata ihmisiä seksin merkeissä. Kun katson taaksepäin tuohon lauseeseen, olen järkyttynyt, että kristillinen saarnamies voi olla niin vastuuton. Voin kertoa teille ehdottoman varmasti, että kaikkialla maassa on nuoria miehiä ja naisia, jotka lukevat em. kirjaa ja jokin Driscoll'ien antama detalji herättää heidän mielenkiintonsa ja he menevät Googleen etsimään noita asioita eivätkä tule sieltä ulos tuntikausiin — kenties kuukausiin ja vuosiin. Jos sinä, tai joku läheisistäsi, kamppailee pornon kanssa, niin Driscoll'ien kirja aiheuttaa vakavaa vahinkoa. (lähde)

Tri. Lambert'in johtopäätös: Rukoilen, että sinä … säästät itsesi, rakkaasi ja palvelutyössäsi olevat monilta em. kirjan ongelmilta keskittymällä johonkin hyödyllisempään kristilliseen avioliittokirjaan.

Artikkelissa, Grunge Christianity (Grunge-kristillisyys) (grunge on rock-musiikin alalaji. Suom. huom.), pastori ja raamatunopettaja, John MacArthur, varoittaa:

Kun uskontoa lähestytään ”grunge”-ajattelutavan mukaisesti, niin se toimii pyhittymistä vastaan. Itse asiassa yhdessä kuuntelemistani saarnoista Driscoll todella kerskui, että hänen pyhittymisensä ei yllä hänen olkapäitään korkeammalle. Hänen sijaissovituksen puolustamisensa voi auttaa hänen opetuslapsiaan saamaan hyvän käsityksen uskon kautta vanhurskauttamisen opista, mutta se elämäntapa, jota hän mallintaa – varsinkin hänen huoleton tutustuneisuutensa kaikkiin tämän maailman saastaisiin villityksiin – käytännössä takaa, että he eivät juurikaan edisty kohti todellista pyhitystä. (korostus alkuperäinen)

Christianity Today -lehti sanoi Mark Driscoll'ista näin: Vaikka ei ole baptisti, hän on saanut kannattajakunnan monien nuorten baptistisaarnaajien ja seurakunnanistuttajien keskuudessa, varsinkin niiden, jotka jakavat hänen reformoidun teologiansa. Kuitenkin Driscoll'in rohkean kielenkäytön historia ja se tosiasia, että hän käyttää alkoholia ja puhuu seksistä, kiukuttaa niitä, jotka sanovat, että hänen lähestymistapansa vie pohjan hänen sanomaltaan. 

Albert Mohler, Southern Baptist Theological Seminary'n presidentti on samaa mieltä. Tri. Mohler puhui eräässä konferenssissa ja vilkkaan kyselytunnin aikana joku yleisössä pyysi häntä vastaamaan niihin vaikutuksiin, joita Mark Driscoll'in opetuksella on college-opiskelijoihin, jotka kuuntelevat häntä, kun hän saarnaa verkkosivustollaan, tai YouTube'ssa. Mies pohti, kuinka hän voisi parhaiten valmistautua palvelemaan heitä. Tri. Mohler aloitti vastauksensa sanomalla:

"Missä vain evankeliumia löytyy, meidän on iloittava siitä ja olen kiitollinen, että Mark Driscoll uskoo Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja opettaa ja saarnaa sitä. Minä arvostan ja ihailen hänen rohkeuttaan ja sitkeyttään."

Hän jatkoi sanoen, että hänellä on vakavia huolia koskien Driscoll'in ”kohtuutonta kontekstualisoimista”. Käsiteltyään tämän lajin opetuksen seurauksia, hän siirtyi kysymykseen epäpyhyydestä:

"On joitakin asioita, joista evankeliumin saarnaajan ei koskaan tarvitse puhua, ei ikinä, koska ne eivät kuulu evankeliumin soveltamisen kenttään – ne vain eivät kuulu siihen. Toisista asioista ei koskaan pitäisi puhua koko seurakunnassa."

Selitettyään syitään Mohler sanoo:

"Tietyistä asioista, joista pastori Driscoll puhuu, en koskaan puhuisi kenellekään. Luulen, ettei se ole evankeliumin saarnaajan velvollisuus edes keskustella joistakin näistä asioista."

Sitten hän laskee puomin:

"Minusta ei olisi mukava puhua samalla tavalla enkä haluaisi oppilaitteni tekevän niin. Luulenpa, että jos he tekisivät, niin meillä olisi aika tiukka keskustelu."

Entä Mohler'in mielipide kirkossa käymisestä YouTube'lla?

"Se on viheliäinen menopaikka, ellet ole arvostelukykyinen ja jos menet sankarinpalvonnan vuoksi ja luulet, että 'tämä kaveri on makee (cool) ja haluat olla hänen kaltaisensa'."

Hän arvelee Driscoll'in olevan samaa mieltä, että kenenkään ei pitäisi harjoittaa sankarinpalvontaa. (lähde)

Eräällä vierailemallani blogilla joku tarttui kysymykseen Driscoll'in viittaamisesta Jeesukseen ”tyyppinä (dude)” ja tiuskaisi takaisin: ”Jeesus Kristus ei ollut tyyppi; Hän oli Kuningas!”

Reiluuden vuoksi on sanottava, että Mark Driscoll ei ole näkyvässä seurakunnassa ainoa ”pahasuinen narsistinen rock-tähtipastori.” Valitsin hänet kolmesta syystä: 1) Hänen kasvava suosionsa; 2) Hänen kasvava vaikutuksensa; 3) Hänen epäraamatullinen opetuksensa. (Lisää Mark Driscoll'ista seuraavassa)

OMANTUNNON TAPPAMISTA

On varmaa, että viihdeteollisuus on panostanut omantunnon tappamiseen, mutta löytyy vahvat perusteet, että epäpyhät saarnamiehet ovat yhtälailla syyllisiä omantunnon turruttamiseen.

Se, mitä meillä on seurakunnissamme – ei läheskään kaikissa – on joukkoja mielistelevät paimenet, joita ei näytä surettavan sonnan syöttäminen lampailleen. Sitäpaitsi he eivät juurikaan yritä ”oikein jakaa totuuden Sanaa” (2. Tim. 2:15). Itse asiassa jotkut papeistamme ovat niin hengellisesti konkurssissa, ettei heille merkitse mitään, kun pitävät kädessään Pyhää Raamattua käyttäessään epäpyhyyksiä ja karkeita esimerkkejä teologisen sanomansa perille viemiseksi!

Ei ole liioittelua sanoa, että jotkut saarnaajat näyttävät uskovan, että Herra Jeesus on niin mielissään heidän provosoivasta saarnatyylistään, että todella odottavat saavansa high-five -tervehdyksen ja sanat "Atta boy, dude! (Atta-poikatyyppi)" sillä hetkellä, kun ilmestyvät taivaaseen (Ilmeisesti viittaus syyskuun 11. päivän iskujen sankariin Mohammed Atta’an. Suom. huom.).

VAROITUS PAPISTOLLE

Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan pyhyys ilmestyi lihassa. Jumala itse muistuttaa meitä:

"Pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne" (3. Moos. 20:7).

R.A. Finlayson sanoo: ”Monet pitävät pyhyyttä Jumalan moraalisena ominaisuutena, mikä tarkoittaa puhtautta ja täydellistä vapautta synnistä. Se on siten yleisnimitys Jumalan moraaliselle ylivertaisuudelle ja Hänen vapaudelleen kaikista moraalisista rajoituksista moraalisessa täydellisyydessään, tai kuten Habakuk sanoo Hänestä: 'Sinun silmäsi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahaa etkä saata katsella syntiä.'” (lähde)

Päämääräni on edelleen käsitellä niitä monia kysymyksiä, joita löydämme postmodernissa (liberaalissa) seurakunnassa ja tässä tapauksessa varoittaa, että on monia tunnustavia kristittyjä, kuten pastoreita, opettajia, kirjoittajia, konferenssipuhujia, TV-evankelistoja ja viihdyttäjiä, jotka panostavat omantunnon tappamiseen. Tähän saakka monet teistä ovat olleet tietämättömiä siitä, että kuuluisat pastorit käyttävät tahallaan sopimatonta kieltä saarnoissaan samoin kuin blogeillaan, sähköposteissaan ja twitter-viesteissään. Joistakin teistä tämä epäilemättä on vaikeaa uskoa. No niin, kissa on nyt ulkona säkistä ja kuten sanoin, tämä on kasvava virtaus.

"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty" (1. Tim 4:1-2).


Suositeltavaa infoa:


The Rape of Solomon's Song — By John MacArthur

John MacArthur on "Profanity in the Pulpit," and my two cents — By Greg Laurie (Note: It is disappointing that pastor and evangelist Greg Laurie felt it was important to add his two cents to what Pastor John MacArthur wrote on Mark Driscoll in 2009, and then in 2011 agree to join Driscoll and others for the Elephant Room 1 conference. Later Pastor Laurie decided to "hang out" with Mark Driscoll as you will see here.)

Highway to Hell — Pyromaniacs blog — Here you will see 2 videos of popular Pastor Perry Nobel deliberately use profanity. With him in video #2 are pastors Mark Driscoll and James MacDonald.

The Holiness of God — By Professor R.A. Finlayson

Video: (Graphic) "I see things." Mark Driscoll claims he has a visual ability to see things that happened to people in the past. He goes into detail about what he has seen such as people being beaten, raped, molested, children dedicated into a cultic group and demons come upon them...and more. He believes this is the gift of discernment. In response to "I see things" Phil Johnson wrote:


© Marsha West

4 kommenttia:

  1. attaboy
    (Idiomatic/colloquial of "that's a boy")
    noun: Military in origin, an official recognition or commendation for good work that is recorded in one's personnel file, specifically one that is a positive influence in a subsequent pay raise or promotion.

    VastaaPoista
  2. Kiitos selvennyksestä. Minä jo vähän ihmettelin Samuelin tulkintaa (Mohammed Atta?). Kyseessä on siis armeijan termi ("Kelpo poika") hyvin suoritetusta työstä joka talletetaan jonkun henkilökohtaiseen rekisteriin ja sillä on positiivinen vaikutus palkankorotusta tai ylennystä varten.

    http://fi.glosbe.com/en/fi/attaboy

    VastaaPoista
  3. Harvoin kuulee yhtä rehellistä ja vähemmän tekopyhää, tinkimätöntä evankeliumia julistavaa pastoria kuin Mark Driscoll. Mutta kristitythän eivät tunnetusti riitelemästä lakkaa ja se rikka siellä toisen silmässä hiertää aina enemmän kuin hirsi omassa - ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä ja totuudellinen puhuja (TV-7). Osaa esiintyä ja uskoo asiaansa. Hienoa!

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com