Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Barack Obama Ilmestyskirjan Antikristus? – Valkoinen Talo twiittaa vihjailevasti

Ystäväni Markku toi blogini vieraskirjassa esille hyvin mielenkiintoisen ja paljastavan twiittikuvan Valkoisen Talon sisältä, jossa näytetään presidentti Barack Obama kruunu kädessään ja jalkajousi pöydällä hänen edessään (kuva alla). Onko tämä tarkoituksellista viestintää? Obama on tai haluaa olla jotain ”enemmän”. Kuva lähetetty Valkoisen Talon Twitter-tililtä 3. toukokuuta 2014.

Obama kuninkaana. Ilmestyskirjan 1. sinetti (Ilm. 6:1-2)

Lähteet:

https://www.youtube.com/watch?v=YNIvJDIOqto

https://twitter.com/WhiteHouse/status/462782328797159425


Mitä tällä twitter-kuvalla haluttiin kertoa ihmisille? Onhan niin, että Ilmestyskirjan 1. sinetin kohdassa (Ilm. 6:1-2) mainitaan valkoinen hevonen ja sillä ratsastaja, jolla oli jousi ja hänelle annettiin seppele ts. kruunu. Monet profetian tutkijat tulkitsevat tämän kohdan tarkoittavan Antikristusta, joka lähti valloittamaan maailmaa jonkinlaisena valkeuden enkelinä tai rauhanmiehenä (huom. nuolia ei mainita Ilmestyskirjan jakeissa). Onko Obama tietoinen omasta roolistaan ja halusi näyttää kuninkuuttaan maailman johtajana vai oliko kyseessä puhdas Jumalan ohjaama asetelma asioiden paljastamiseksi? Obamasta tulee mieleen Rooman keisari Konstantinus Suuri, myöskin valkoisella hevosella ratsastava valloittaja, joka fuusioi kristinuskon valtionuskonnoksi ja lopetti kristittyjen vainot. Konstantinusta on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi, mutta totuus on aivan toisenlainen. Lue http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=2804.0;wap2. Obama pettää samalla tavalla. Hän ei vaikuta kovin sotaisalta, saihan hän jopa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009, mutta kuten Konstantinuksella, Obamalla on ollut omat sotansa mm. arabikevään muodossa ja lennokki-iskut islamistimilitantteja vastaan sekä nyt taistelunsa ISIS-järjestöä vastaan Irakissa/Syyriassa. Barack Obama on itseasiassa Amerikan supervalta-aseman alasajon viimeinen katalysaattori, joka on tehnyt Amerikasta entistä pakanallisemman, ja ajaa Amerikan Yhdysvallat lopulta tuhoon (vrt. NL:n Mihail Gorbatshoviin ja hänen uudistuspolitiikkaansa). Obama on illuminaattien marionetti, jotka haluavat USA:n kukistuvan maailmanhallituksen (NWO) tieltä.

Seuraavassa muutama Valkoisen Talon twiittauksesta kertovan YouTube-videon kommentti suomennettuina, joissa analysoidaan Barack Obaman mahdollista yhteyttä Antikristuksena olemiseen Ilmestyskirjan ensimmäisessä sinettituomiossa. Olen aika lailla samaa mieltä kommentoijien kanssa.



Julkaistu 9.11.2014 (lataaja: David Vose 9.11.2014)
Tämä on Valkoisen Talon virallinen twiitti, jossa Valkoinen Talo twiittaa kuvan Barack Obamasta Antikristuksena, tai Islamin Mahdina, kruunu, ja jousi. Ei ole mitään keinoa ymmärtää väärin tätä. Hän on MAAILMAN johtaja, ja kaikki tietävät tässä maailmassa, että mies, joka kantaa tätä kruunua, on Antikristus. Islamin Mahdi! JOS tämä kuva oli virhe, Obaman pitäisi tulla nyt esiin ja korjata tämä, ja pyytää anteeksi sen vuoksi ja selittää miksi kuva twiitattiin. Jos Obama pysyy vaiti, hän ilmoittaa uskovansa että hän on Antikristus. Tai vielä pahempaa, hän uskoo että hän on Messias! Molemmat näistä tarkoittavat, että hän julistaa itsensä Antikristukseksi.

Kommentti nimimerkillä: suzyq (2 kuukautta sitten)

Hän on liian vihattu ollakseen antikristus. En usko että Obama on antikristus, mutta minä rinnastan hänet Johannes Kastajaan joka valmisti tietä Jeesukselle. Obama valmistaa tietä antikristukselle. Ilmestyskirjassa antikristusta tullaan rakastamaan koko ihmiskunnan taholta (mutta ei kristittyjen). Antikristus ilmestyy paikalle kun vähiten odotetaan ja tekee ihania lupauksia rauhasta, vauraudesta, ja mistä tahansa muusta valheesta jota hän voi keksiä. Kukaan ei tule tietämään kuka hän on, paitsi silloin kun on liian myöhäistä.

Kommentti nimimerkillä: Moe Kawach (1 kuukausi sitten)

Olet väärässä veli. Olen entinen muslimi joka on nyt kristitty ja minä voin taata sinulle, ettei Obama ole Mahdi. Ensinnäkin Obamaa vihataan intohimoisesti muslimimaailmassa. Toiseksi, muslimimiehiltä on kiellettyä pukeutua kruunuihin, kultaan, hopeaan, silkkeihin ja helmiin, joten Mahdi ei millään tapaa kanna kruunua koska se on kiellettyä. Kolmanneksi, Obama on musta ja Islam on rasistinen; muslimit eivät koskaan hyväksy mustaa miestä heidän johtajakseen. Neljänneksi, Obama ei puhu arabiaa ja siitä johtuen, hän ei ole todellinen muslimi. Katsos, muslimit eivät pidä niitä muslimeina, jotka eivät puhu arabiaa tai käänny todellisiksi muslimeiksi mutta, he eivät sano sitä suoraan. Siitä keskustellaan vain niiden keskuudessa, jotka ovat luotettavia ja puhuvat arabiaa. Viidenneksi, Mahdin on tultava shiiamuslimi-taustalta ja Obama harjoitti sunnilaista islamia, joten se tekee mahdottomaksi hänelle olla Mahdi. Kuudenneksi, Mahdi tulee olemaan henkilö joka osaa Koraanin ulkoa kannesta kanteen ja Obama ei tunne Koraania eikä hän puhu tai ymmärrä Koraanin kieltä. Seitsemänneksi, Mahdin täytyy olla uskoaan harjoittava muslimi ja Obama ei rukoile viidesti päivässä eikä hän paastoa Ramadanina, eikä hän maksa islamilaista almuveroa (zakat) eikä hän suorita pyhiinvaellusta Mekkaan (hajj), ja täten Obama EI ole muslimi. Kahdeksanneksi, Mahdilla on muslimivanhemmat ja Obaman äiti on valkoinen ateisti kun taas hänen isänsä on musta ns. muslimi joskin arabimuslimit eivät pidä häntä tosi muslimina, koska hän ei ole Lähi-idästä eikä hän puhu arabiaa. Yhdeksänneksi, Obama on suuri Islamin vihollinen ja hänen päänsä on haluttu. Kymmenenneksi, Obama ei mitenkään ole antikristus, koska hän taistelee ja julistaa sotia kun taas antikristus tulee ja julistaa maailmanrauhaa. Yhdenneksitoista, antikristus tulee olemaan rakastettu ja palvottu maailmassa ja Obama ei ole mitenkään suosittu oman kansansa keskuudessa ollakseen suosittu kansainvälisesti. Kahdenneksitoista, Obama on musta ja maailma ei salli mustan miehen johtavan maailmaa. Tämä on todellisuutta. Kolmanneksitoista, antikristus tulee Euroopan Unionista, koska silloin kun antikristus ilmestyy näyttämölle, USA:lla on edessään suuri tuho ja yhteiskunnallinen rappeutuminen. Neljänneksitoista, antikristusta kannatetaan ja tuetaan Vatikaanin taholta ja kuten me kaikki tiedämme, Obama ei ole ollut kovin tiiviisti yhteydessä katoliseen kirkkoon eikä Obama ohjaa show'ta, sillä hän ei ole mitään muuta kuin marionettinukke. Älä tee oletuksia ja esitä akateemista todistusaineistoa, kun teet videoita. Älä johdata ihmisiä harhaan varsinkin kun se tulee Raamatun profetiasta veli, koska monet ei-kristityt ja ihmiset, jotka eivät tunne vakaumusta Kirjaan, tulevat arvioimaan sitä sinun oletustesi perusteella. Perustuen kaikkiin todisteisiin joita keräsin ja Jumalan Sanaan, Obama ei ole antikristus. On suurempi mahdollisuus, että prinssi William on antikristus kuin Obama on! Saakoon Herra avata sydämesi ja silmäsi totuudelle. Kiitos.

Kommentti nimimerkillä: Thomas Gambill (2 kuukautta sitten (muokattu))

Tämä on väärä Valkoisen Talon viesti. Obama ei varmastikaan ole antikristus.

Raamattu osoittaa, että Jeesus palaa valkoisella hevosella, mutta me tiedämme että tämä ratsastaja ensimmäisessä sinetissä ei voi olla Jeesus, koska hän on ensimmäinen neljästä ratsastajasta jotka lähetetään tuomioksi Ahdistuksen ajan alussa. Jeesus tulee takaisin lopettamaan Ahdistuksen tuhoamalla kaikki jumalattomat jotka ovat kokoontuneet Israeliin ja sen jälkeen tuomitsee maan kansat, erottaa lampaat vuohista ja laittaa asiat kuntoon.

Ilmestyskirja 6:1-2 (KR 33/38)

1. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"
2. Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.

Revelation 6:1-2 (King James Version (KJV))

1 And I saw when the Lamb opened one of the seals, and I heard, as it were the noise of thunder, one of the four beasts saying, Come and see.
2 And I saw, and behold a white horse: and he that sat on him had a bow; and a crown was given unto him: and he went forth conquering, and to conquer.

Kun Jeesus palaa maan päälle Toisessa tulemuksessaan, lopettaen Ahdistuksen ajan, Hän tuo mukanaan muitakin Taivaasta jotka istuvat valkoisilla hevosilla.

Ilmestyskirjan luvussa 19:4, on armeija, joka seuraa Häntä ratsastaen valkoisilla hevosilla, puettuina pellavaan, valkoiseen ja puhtaaseen. Jakeessa 8 meille kerrotaan, että liina on pyhien vanhurskautus. Pyhät palaavat Kristuksen kanssa, ja Hän aikoo aloittaa sodan Antikristusta ja hänen armeijoitaan vastaan. Tähän viitataan 2. Tessalonikalaiskirjeen luvussa 2:8: ”..niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.”

Ilmestyskirja 19:11-16 (KR 33/38)

11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".

Tämä kohta kuvaa Harmagedonia, kun Jeesus tulee takaisin ja siirtää pahan pois.

-----------------------------

Näin siis kommenteissa. Tuohon viimeiseen kommenttiin kuitenkin sanoisin, että Obama on silti jonkinlainen antikristus, USA:n viimeinen vaaleilla valittu presidentti, laiton ja kelvoton, joka muuttaa ajat ja lain (huom. homoseksuaalisuuden yleinen hyväksyntä länsimaissa ja sukupuolineutraali avioliittolaki). Ks. Dan. 7:23-26. Hän on profetian kenraaliharjoitusvaiheen ”pieni sarvi” eli 11. sarvi, amerikkalainen antikristus, joka on erilainen kuin edelliset 10 sarvea tai kuningasta, jotka ovat USA:n presidenttejä alkaen Harry Trumanista 2. maailmansodan jälkeen, jolloin USA:n ylivalta tai maailmanherruus varsinaisesti alkoi. Amerikan johtama maailmanjärjestys saa väistyä pian Uuden Maailmanjärjestyksen (NWO) tieltä. Illuminati ei suvaitse yhtä kansakuntaa joka on muiden yläpuolella ja jolla on kristillinen kulttuuri ja oikeudenmukainen kansalaisvapaudet takaava perustuslaki. Yhdysvallat tullaan sulauttamaan osaksi suurempaa kokonaisuutta eli Pohjois-Amerikan Unionia, yhtä kymmenestä Rooman Klubin suunnittelemista supervaltioista, jotka muodostavat maailmanhallituksen johtajanaan Raamatun Antikristus. Jumala sallii tämän "kurittavan" pahuuden nousevan tiettyyn pisteeseen asti ihmiskunnan lisääntyneen syntimäärän vuoksi (Huom. Nooan päivät). Antikristuksen aika on rajattu.

Obama on siis eksyttävä messiashahmo. Valkoisen Talon lähettämä twiittikuva on vakava aikainmerkki ja paljastus. Monet pitävät valkoisen hevosen ratsastajaa Jeesuksena, joka tulee takaisin kuitenkin vasta Ilmestyskirjan luvussa 19 (hevosen väri on sama). Silti Obama on vain edelläkävijä ("Johannes Kastaja" -hahmo) lopulliselle Antikristukselle, joka nousee EU:n alueelta.

Lopuksi vielä muutama Obama-juttu, joissa käsitellään Barack Obamaa sekä hänen messiaanisuuttaan; ylipäätään Obaman merkitystä Amerikalle ja muulle maailmalle.

http://nokialainen.blogspot.fi/2009/08/presidentti-barack-obama.html

http://nokialainen.blogspot.fi/2009/12/obama-koko-maailman-presidentti.html

http://files.kotisivukone.com/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/henry_kissinger_on_kuuluttanut_etta_obamaa_varustetaan_luomaan_uusi_maailman_jarjestys.pdf

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11384851 (Onko Obama Antikristus?)

2 kommenttia:

  1. Kiitos Olli. Lohikäärme toimii. Vielä hetken. Mister Trott paljastaa.

    https://www.youtube.com/watch?v=V1ksA78FkIw

    Julkaistu 9.1.2015
    WARNING !!! Viewer discretion is advised, powerful imagery of child victims. The Monarchy to most, is just a tourist destination, and a giant circus act, that is on display for the public's amusement. However, that couldn't be further from the truth. Its all just a massive deception and huge charade to lead you away from the real truth that is really going on, behind closed doors. Their god is Lucifer the Devil, and the so called Queen Elizabeth would have to be far worse than the butcher of Bagdad who they hung in Iraq. There all Satanists folks, and if your a Satanist, you have to sacrifice. So do not have anything to do with the Queen or her family. Do not worship them, or sing their anthems. Give your praise and glory to G-D only.

    Mr. Trott videoita

    https://www.youtube.com/channel/UCq42vlj1RNq7luX0aYjGPRw

    Mielestäni Sandy Hookiin, FEMA Campeihin ja mestausvälineisiin on syytä kiinnittää huomiota.

    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=sandy+hook+huijaus

    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#tbm=vid&q=sandy+hook+conspiracy

    Kaupungit autioituvat. Ihmisiä viedään "uudelleenkoulutusleireihin", Fema Campeihin.

    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#tbm=vid&q=homeless+to+fema+camps

    Biblia (1776)
    Ja minä näin istuimet, ja he istuivat niiden päällä, ja heille annettiin tuomio; ja niiden sielut, jotka Jesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden mestatut olivat, ja jotka ei petoa kumartaneet eikä hänen kuvaansa, ja ei ottaneet hänen merkkiänsä otsiinsa taikka käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fema+guillotines

    YK: "Tarvitaan jonkinlainen maailmanhallitus, jotta voidaan puuttua sisällissotiin."

    https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=nwo+kills

    "Eye Opener" (teksti alapalkista)

    https://www.youtube.com/watch?v=ZPWH5TlbloU

    VastaaPoista
  2. Kuva ja sen asetelma viittaavat vain tunnettuun tv-sarjaan.

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com