Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Jännitteet Lähi-idässä kiristyvät liittyen Hesekielin lukuun 38 ja Jesajan lukuun 17 – sodat ja sodanuhat lisääntymässä

Tässä tuore suomentamani viime sunnuntain Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka tämänkertaisessa profetiapäivityksessään keskittyy seitsemään kuluneen viikon profeetalliseen uutistapahtumaan, jotka viittaavat sotien ja sodanuhkien lisääntymiseen varsinkin Lähi-idässä ja Israelin ollessa kaiken keskipisteenä. Ehkä kaikkein kiinnostavin ja ajankohtaisin aihe koskee sodanuhkaa Syyrian ja Israelin välillä, kun Syyriasta ammutaan jatkuvasti Israelin puolelle. Lisäksi tuore tulitauon päättyminen Syyrian sisällissodassa tuo konfliktin eskaloitumisen yhä lähemmäksi ja näin Jesaja 17:1 on toteutumaisillaan.

---------------------

Mid-East Prophecy Update – September 18th, 2016


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 18.9.-16. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2016-09-18.pdf

Pastori J.D. käsittelee seitsemää viimeaikaista uutistapahtumaa, jotka omaavat syvällisen profeetallisen merkityksen, ja joilla kaikilla on yhteinen nimittäjä sotien ja sodanuhkien lisääntymisen muodossa Israelin ollessa perimmäinen kohde.


- Ennen kuin menemme tämänkertaiseen profetiapäivitykseen, haluaisin mainita yhden asian lukuisista huomautuksista koskien 9/11-iskuja.
- Huomaa, haluan olla oppivainen, ja on ollut ihmisiä, jotka välittävät minusta, ovat kärsivällisiä minun suhteen, sekä antavat tietoa minulle.
- Näin ollen käyn uudestaan läpi todisteet, jotka ympäröivät 9/11-iskuja. Olen saanut tietooni todistusaineistoa Yhdysvaltain hallituksen osallisuudesta niihin.
Sananlaskut 18:17”Käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän.”
- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan kiinnittää huomiosi seitsemään viimeaikaiseen uutistapahtumaan, joilla on syvällistä profeetallista merkitystä.
- Yhteinen nimittäjä on se, että kaikki ne viittaavat lisääntyviin sotiin ja sodan uhkiin, Israelin ollessa perimmäinen kohde.
- Erityisesti liittyen Hesekielin lukuun 38, joka koskee Venäjän ja Iranin johtamaa hyökkäystä Israelia vastaan, ja Jesaja lukuun 17, joka koskee Syyrian Damaskosta.
- On tärkeää huomata, että samalla kun nämä kehitysaskeleet ovat olleet tekeillä jo jonkun aikaa, ne liikkuvat nopeasti reaaliajassa.
- Sillä tahdilla, että juuri kuluneella viikolla näimme ennennäkemättömän muutoksen, koska se liittyy geopoliittiseen maisemakuvaan Lähi-idässä.
- Seuraavaksi, ei missään erityisessä järjestyksessä, osoitan ne 7 tärkeintä kehitystä, joihin meidän on hyvä katsoa tulevina päivinä.
1. Muutos koskien Venäjää ja Israelia
Perjantaina, Arutz Sheva julkaisi artikkelin, jossa he kysyvät, ”Will Putin push Israel to talks with the PA? (Tuleeko Putin painostamaan Israelia rauhanneuvotteluihin palestiinalaishallinnon kanssa?)” Siinä he sanovat, ”Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui viime yönä (perjantaina) pääministeri Benjamin Netanyahu'n kanssa, koskien mahdollisuutta päästä uudestaan kosketuksiin ”palestiinalaisten” kanssa, Venäjän välityksellä. Tämä raportti vastaanotettiin Kremlin tiedottajalta. Raportin mukaan, nämä kaksi suostuivat jatkamaan keskustelua mahdollisuudesta kokoontua johtajien huippukokoukseen Moskovassa, ja suostuivat jatkamaan yhteistyötä voittaakseen haasteet, joita kahdella kansakunnalla on edessään paikallistasolla. Pääministerin toimisto ei ole julkaissut vielä vastausta tai selvitystä asiasta. On syytä huomata, että viime aikoina venäläiset ovat olleet työstämässä sarjaa viestintäharjoituksia, joiden tarkoituksena on yrittää painostaa Israelia ja palestiinalaisia kokouksen järjestämiseen Abu Mazen'in ja Netanyahu'n välillä. Tämä tapaaminen, jos Venäjä saa sen aikaan, lisäisi Venäjän auktoriteettia Lähi-idässä.”

2. Erikoinen suhde Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä
Perjantaina, The Washington Post julkaisi mielenkiintoisen raportin siitä, miten Putin haluaa kostaa ja saada kunnioitusta, ja Yhdysvaltojen hakkerointi on hänen tapansa päästä siihen. Lainaten Post'ia, ”Viimeaikainen tulva kiusallisia sähköposteja ja muita asiakirjoja, joita venäläiset hakkerit ovat varastaneet, on presidentti Vladimir Putin'in näyttävä vastaus niihin vuosiin, jotka hän näkee Yhdysvaltojen yrityksinä heikentää ja häpäistä hänet maailmanlaajuisesti ja hänen oman kansansa keskuudessa ...Putin pyrkii kostoon ja arvostuksen saamiseen, ja yrittää pönkittää Venäjän kadotettua supervalta-asemaa hiipuvan taloudellisen vaikutusvallan aikana ja tulevien Venäjän vaalien ajankohtana. … ”Hän (Putin) sanoo, jos luulette, että teillä on taitoa tehdä tämä – no, me teemme myöskin!”, sanoi Fiona Hill, kansallinen tiedustelu-upseeri Venäjää varten George W. Bush'in ja Obaman hallitusten aikana, joka työskentelee nyt Brookings-instituutissa.”

3. Syyrian rohkaiseminen suhteessa Venäjään
Tiistaina Jerusalem Post julkaisi analyysin, jossa he esittävät kysymyksen että, ”Onko Israelin ja Syyrian välinen sotilaallinen konflikti horisontissa”. Post'in mukaan, ”Kahden ohjuksen ampuminen Israelin lentokonetta vastaan todistaa kasvavasta Assad'in armeijan itseluottamuksesta. On kuitenkin liian aikaista määritellä, että merkitseekö Syyrian armeijan ohjusten ampuminen Israelin ilmavoimien (IAF) lentokonetta vastaan ennen aamunkoittoa tiistaina politiikan muutosta Assad'in hallinnon taholta koskien Israelin sotilaallisia toimia alueella. Määritys on parempi tehdä, jos samanlaista tulitusta suoritetaan seuraavalla kerralla ja IAF'n tai IDF'n ampujat hyökkäävät vastauksena kranaatti- tai tykistötuleen tuosta maasta Israelin alueelle. Kuitenkin yksi asia on jo selvä: Kahden maasta-ilmaan S-200 ohjuksen ampuminen Quneitra'n alueella ei ollut sattumaa. Syyrian armeija julkaisi virallisen lausunnon tapahtumasta. Tämä on ensimmäinen tietoon tullut tapaus kun Assad'in armeija kostaa Israelin sotilaalliset toimet Syyrian alueella siitä asti kun maan sisällissota alkoi noin viisi ja puoli vuotta sitten. ...Tapaus todistaa Assad'in armeijan kasvavasta itseluottamuksesta, joka on menestynyt – osittain siksi, että Venäjä on auttanut – laajentaakseen valvontaansa Syyriasta (joka yhä hallitsee vain 30 prosenttia entisestä alueestaan), ja lujittaakseen hallinnon asemaa kun oppositio heikkenee ja ISIS on loppunsa alussa.”

Se oli tiistaina, mutta sitten torstaina, The Times of Israel raportoi, että Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu uhkasi ”kaatosateella” jos rakettituli Syyriasta ei laannu. Tässä jotakin siitä mitä Times'illä oli raportoitavaa: ”Israel ei tule suvaitsemaan yhtään ohjusta tai kranaattia, joita ammutaan joko Syyriasta tai Gazasta ja vastaa siihen suhteettomalla voimalla”, pääministeri Benjamin Netanyahu varoitti torstaina, päivä sen jälkeen kun ammuksia ammuttiin Israeliin molemmin puolin rajaseutua. Puhuessaan Etelä-Israelin Netivot'issa torstai-iltana, Netanyahu sanoi, että maa ei sulata itseensä enää rakettitulta, ”ei pohjoisesta eikä etelästä”. ”Jokainen joka ajatteleekin tulitusta, niin silloin tihkusade saa vastaansa kaatosateen”, hän sanoi seremonian aikana Gazan rajakaupungissa. ”Viime viikkojen vastaukset puhukoon puolestaan.” … Raportti jatkaa sanoen, ”Yhdistyneet Kansakunnat, Venäjä ja muut ovat vaatineet Israelia osoittamaan pidättyvyyttä ja pitämään jännitteet kiertymästä pois käsistä.” ...Se on tämä lausunto artikkelin loppuosassa, joka kiinnitti huomioni; ”Israel on parhaillaan valmistautumassa täysimittaisen sodan varalta.”

4. Lisääntyneet jännitteet Saudi-Arabian ja Iranin välillä
Keskiviikkona, The Jerusalem Post julkaisi mielenkiintoisen raportin siitä, miten saudivirkailija varoittaa, ja minä lisään, uhkailee, Irania, että jos he hyökkäävät, niin he tekevät sen omalla vastuullaan. Lainaten Post'ia, ”Vanhempi saudien virkamies, vastaten Iranin kritiikkiin Riad'in tavasta hoitaa Hajj-pyhiinvaellus, kehotti Irania lopettamaan sen, mitä hän kutsui vääräksi suhtautumiseksi arabeja kohtaan ja varoitti Irania kaikenlaisesta voimankäytöstä sen kilpailussa kuningaskunnan kanssa.”

5. Lisääntyneet jännitteet Israelin ja USA:n välillä
Sunnuntaina, 11. syyskuuta – Israel Today raportoi – Obama kihisee kiukusta kun Netanyahu kouluttaa häntä todellisesta rauhastaPääministeri Benjamin Netanyahu puhuu viikonloppuna ladatussa uudessa YouTube-videossa, tällä kertaa ryhtyen puolustuskannalle (jonka useimmiten tekee Obaman hallinto) koskien sitä, että juutalaisten läsnäolo Juudeassa ja Samariassa (ns. Länsiranta) on este rauhalle. ”Olen ymmälläni tämän käsityksen kanssa”, totesi Netanyahu ja jatkoi, ”koska kukaan ei ole esittänyt sitä, että kaksi miljoonaa arabia asuen Israelin sisäpuolella ovat este rauhalle. Koska ne eivät ole.” Netanyahu maksoi samalla mitalla myös syytteen ”etnisestä puhdistuksesta”, todeten, että ainoa osapuoli, joka yrittää etnisesti puhdistaa jotakin, on Palestiinan johto, joka vaatii juutalaisvapaata valtiota. Samalla kun pääministeri viittasi vain epämääräisesti ”joihinkin valistuneisiin kansakuntiin”, jotka valitettavasti tukevat tätä ”törkeää” vaatimusta, hänellä oli hyvin selvästi mielessään Yhdysvallat, kun hän kysyi, ”Hyväksyisittekö etnisen puhdistuksen omassa valtiossanne? Alue, jossa ei olisi juutalaisia, latinoja eikä mustia?” Kytkentä ei jäänyt huomiotta Valkoisessa Talossa. ”Me tietenkin olemme vahvasti eri mieltä luonnehdinnasta, että ne, jotka vastustavat siirtokuntia tai näkevät sen esteenä rauhalle, ovat jotenkin vaatimassa juutalaisten etnistä puhdistusta Länsirannalta”, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Elizabeth Trudeau sanoi toimittajille. Trudeau lisäsi, että se, mitä hän kutsui Netanyahu'n ”sopimattomiksi ja hyödyttömiksi” huomautuksiksi, ovat tämänhetkinen (luultavasti kuumentunut) keskustelunaihe Israelin hallituksen kanssa.

6. Iranin uhka Israelille
Maanantaina, Arutz Sheva siteerasi Israelin puolustusministeriä Avigdor Lieberman'ia sanomasta, että Iran on Israelin suurin uhka. Kun Lieberman'ilta kysyttiin, minkä hän ajattelee muodostavan suurimman uhan Israelille, hän vastasi toteamalla, että ”Suurin uhka Israelille on Iran. Tämä on Israelin suurin haaste ja sen suurin uhka.”

7. Iranin uhka Yhdysvalloille
Olet varmaan huomannut toistuvan sanan, uhka tai uhata, kaikessa mitä olemme tarkastalleet tähän vaiheeseen asti. No, tiistaina, Breaking Israel News raportoi siitä, miten Iran uhkasi ampua alas USA:n sotakoneita selkkauksessa, joka on ollut viimeisin provokaatio. Tässä jotakin siitä mitä raportilla oli sanottavaa: ”Viimeisimmässä sarjassa provokaatioita Iranin armeijan taholta, Iran uhkasi ampua alas kaksi USA:n merivoimien vakoilulentokonetta, jotka lensivät lähellä Iranin aluetta Persianlahdella lauantaina, Fox News raportoi. ...Koneet sivuuttivat varoituksen ja jatkoivat lentoradallaan. Iran ei jahdannut koneita. ”Halusimme testata Iranin reaktiota”, eräs Yhdysvaltain virkamies kertoi Fox News'ille. ”Se on yksi asia kehottaa jotakin painumaan pois nurmikoltasi, mutta me emme olleet edes heidän nurmikollaan.” USA:n armeija luokitteli Iranin käyttäytymisen ”epäammattimaiseksi”, vaikkakaan ei vaaralliseksi, kun tiedustelulähteitten mukaan Iranilla ei ollut ohjusten laukaisualustoja alueella. ”Aina kun uhkaat ampua jonkun alas, sitä ei pidetä ammattimaisena tekona”, virkailija sanoi.”

- Tässä tärkein asia lopuksi, eli kaikki edellämainitut tapahtumat viittaavat merkittävien Raamatun profetioiden toteutumiseen.
- Kuten mainitsin alussa, se on meidän jokaisen velvollisuus olla valpas edessä olevina päivinä ja viikkoina.
- Viimeiseksi haluan vain sanoa, että jos et tunne Jeesusta Kristusta Herranasi ja Vapahtajanasi, niin nyt on aika kutsua Häntä, jo tänään!
Roomalaiskirje 3:10”niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan”
Roomalaiskirje 3:23 ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”
Roomalaiskirje 5:12 ”Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet”
Roomalaiskirje 6:23 ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Roomalaiskirje 5:8 ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.”
Roomalaiskirje 10:9-10 ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.”
Roomalaiskirje 10:13 ”Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-16 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com