Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tämän viikon uutisotsikot täynnä Jeesuksen Öljymäen puheen 'aikainmerkkejä' (Matt. 24)!

Seuraavassa tunnetun amerikkalaisen evankelistan ja eskatologin, pastori Hal Lindsey'n, tuore viikkoraportti, jossa hän paneutuu Jeesuksen Öljymäen puheen 'aikainmerkkeihin' (Matt. 24), jotka ovat todennettavissa nykymaailmassa varsin selvästi. Pastori Lindsey toteaa kaikkien Jeesuksen luettelemien aikainmerkkien löytyvän tämän viikon uutisotsikoista ja ottaa sitten esille esimerkkejä näistä merkeistä, joista kerrotaan mediassa. Elämme siis todellakin apokalyptisessa ajassa ja Jeesuksen toinen tulemus noutamaan omansa (morsiusseurakunta) yläilmoihin on lähellä. Valvokaamme hengellisesti ja olkaamme raittiita! Viikkoraportin suomensi: Olli R.

---------------------

This week on 'The Hal Lindsey Report'

September 2nd, 2016

Suurin osa Matteuksen 24. luvusta on omistettu Jeesuksen vastaukselle tähän kysymykseen. Ja tähän päivään asti, ihmiset ympäri maailmaa ovat yhä kiinnostuneita sekä kysymyksestä että Hänen vastauksesta siihen.

Hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” (Matteus 24:3, KR 33/38) Jeesus hahmotteli sitten kuvan olosuhteista ja tapahtumista, joita on odotettavissa aikana, joka johtaa Hänen paluuseensa.

Tämän viikon ”Hal Lindsey -raportissa” aion näyttää sinulle kuinka jokainen näistä ”aikainmerkeistä”, jotka Jeesus nimesi, ovat tämän viikon uutisotsikoissa!

Maanjäristykset. Elokuun 24. päivänä, vain minuuttien sisällä tapahtuma-ajoistaan, mutta 5,000 mailin etäisyydellä toisistaan, kaksi yli 6 richterin maanjäristystä ravisteli keskistä Italiaa ja Myanmaria. Juuri tällä viikolla, yli 7 richterin maanjäristys ravisteli Uutta-Seelantia. [Kaiken kukkuraksi Amerikassa on järissyt myöskin kun kaksi 5.6 richterin järistystä ravisteli 3.9.2016 Kaliforniaa ja Oklahomaa ja tuntuivat laajalla säteellä. Paul Begley puhui tästä eilen videollaan: https://www.youtube.com/watch?v=O_-JvSf9rGY. Suom. huom.]

Jeesus sanoi, että olisi ”maanjäristyksiä monin paikoin” (Matteus 24:7, KR 33/38). KJV-käännös kutsuu niitä ”eri paikoiksi (diverse places)”.

Ja näyttää siltä, että viime vuosikymmeninä, maanjäristykset ympäri maailmaa ovat saapuneet aalloissa. Jeesus kuvaili viimeisten päivien tapahtumien olevan kuin naisen ”synnytystuskat”. Synnytystuskat esiintyvät rykelmissä, kasvaen esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa kun synnytysaika lähestyy.

Tutkiessamme kaaviota, joka kuvaa maanjäristysten esiintymistä ja yleisyyttä, näyttää siltä kuin kaavio kuvaisi odottavan äidin synnytyskipujen historiaa.

Nälänhätä. Vaikka nälkäkuolema ja nälkä näyttävät kaukaisilta asioilta suurimmalle osalle meistä läntisessä maailmassa, se ei ole niin. Maailman nälänhätään keskittyvä koulutuskeskus (The World Hunger Education Service) sanoo, että joka yhdeksäs ihminen nykymaailmassa on aliravittu. UNICEF sanoo, että 161 miljoonaa lasta kärsii ”ravitsemuksellisesta kitukasvuisuudesta”.

Pienessä, sodan runtelemassa Jemenissä yksistään, UNICEF kertoo, että 500,000 lasta kohtaa siellä nälkäkuoleman.

Ja vaikka maailman nälkäkriisit eivät hallitse uutisotsikoita tänäpäivänä, pitkän aikavälin näkymä on enemmän kuin kauhea. Muuttuvat sääolosuhteet, nopeasti kasvava väestö, massasiirtolaisuus, ja äärimmäinen köyhyys yhdistettynä elintarvikkeiden korkeisiin hintoihin ovat tehneet maaplaneetasta alttiin massiiviselle, maailmanlaajuiselle nälänhädälle.

Maailma ei tarvitse yhtä kataklysmista tapahtumaa, kuten tulivuorenpurkausta, aiheuttamaan nälänhätää. On tapahtumassa useita hidasliikkeisiä onnettomuuksia juuri nyt, jotka aiheuttavat sitä.

Esimerkiksi, kuivuus ja vesilähteiden ja -varastojen ehtyminen. Jopa Amerikassa, joudumme kohtaamaan mahdollisen katastrofin johtuen ankarasta kuivuudesta Kalifornian Central Valley'ssa ja Ogallala'n pohjavesikerrostuman ehtymisestä. Pohjavesivarasto toimittaa 30% kasteluvedestä koko Yhdysvaltojen maataloustuotannolle, ja nyt se on kuivumassa.

Rutto (Pestilence). Vaikka sen usein ajatellaan tarkoittavan ”tautia”, kreikankielinen sana, jota käytetään Raamatussa, voi myöskin viitata tuholaisiin (pests) ja tuhoon, jota ne aiheuttavat. ”Rutto”, joka tällä hetkellä hallitsee uutisotsikoita, on Zika-virus. Vaikka ilmeisesti alunperin aiheutettu tietyn hyttysen puremalla, Zika voi levitä sukupuoliyhteydessä. Tämä tarkoittaa, että se voi muuttua maailmanlaajuiseksi hyvin helposti. Ja tutkijat ovat huomanneet, että Zika-virus voi mennä aikuisen aivoihin ja aiheuttaa samanlaisen vaikutuksen kuin Alzheimerin tauti.

Englannin johtava aluelääkäri varoitti äskettäin, että johtuen vaaroista, joita useat väijyvät kulkutaudit nykymaailmassa saavat aikaan, niin meillä on edessämme ”maailmanlopun skenaario”.

Ja Tri. Tom Frieden, Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen johtaja, varoitti juuri äsken, että olemme kohta tilanteessa, jossa antibiootit eivät enää tehoa. Hän sanoi, että superpöpöt, joita kohtaamme nyt, ovat tulleet vastustuskykyisiksi nykyisille antibiooteille ja että ”voimme pian olla tilanteessa, jossa meillä on potilaita tehohoidossa, tai potilaat saavat virtsateiden infektioita, joita varten meillä ei ole antibiootteja.”

Huumeet ja okkultismi. Viime päivinä olemme nähneet uutisotsikoita ja tarinoita joukkoyliannostuksista eri paikoissa. Ensiapu Huntington'issa, West Virginian osavaltiossa, joutui äskettäin tekemisiin 26:n huume-yliannostustapauksen kanssa vain muutaman tunnin sisällä.

Koskien slummikorttelia Los Angelesissa elokuun 19. päivänä, paloviranomaiset vastasivat puheluun. Kun he tulivat paikalle, he eivät löytäneet pelkästään yhtä yliannostustapausta, vaan 50! Seuraavana maanantaina, se tapahtui jälleen. Kymmeniä vietiin sairaalaan.

Kaikki olivat seurausta ”synteettisen marihuanan” käytöstä, jota kutsutaan nimellä ”Spice (piristys)”. Se on superhalpaa ja helppo saada.

Osavaltiot kiirehtivät laillistamaan marihuanan virkistyskäyttöön. Ei siksi, että tiede on osoittanut tuon kannabiksen olevan vaaratonta, vaan juuri päinvastoin. Tiedämme nyt paremmin kuin koskaan marihuanan äärimmäisistä fyysisistä ja psyykkisistä vaaroista. Se tuhoaa ihmisten elämiä.

Mutta osavaltiot laillistavat marihuanan, koska suuri yleisö haluaa olla huumetokkurassa; yritykset haluavat rahaa; ja poliitikot haluavat veroja, jota se tuottaa.

Ja useita kertoja viime vuosikymmenten aikana, me olemme nähneet, että huumeaallon kannoilla, sinä saat uuden aallon okkultismia. Liberaali aikakauslehti, Salon, jopa antoi kommentin tästä.

Lehti pani keskustelunsa otsikoksi tämän: ”'Mysticore' is the New Norm: Inside the trend that's casting its spell over the culture – Magic, mysticism and the occult are moving into the mainstream ('Mysticore' (Mystiikan palvonta) on uusi normi: Suuntauksen sisällä, joka heittää loitsuaan kulttuurin ylle – Taikuus, mystiikka ja okkultismi ovat siirtymässä osaksi valtavirtaa)”.

'Mysticore' on nimi, joka liitetään uuteen sekoitukseen koostuen vanhoista taikuuden, mystiikan, ja okkultismin pahuuksista. Nyt se on valtavirran tv-viihdettä ja kuuma uusi asia tuotteissa, joilla tähdätään lapsiin, erityisesti nuket ja pelit.

Itseasiassa Raamattu varoittaa tästä huumeiden ja okkultismin yhteydestä. Kuvatessaan tämän aikakauden viimeisiä päiviä, apostoli Johannes sanoo, että niinä päivinä, ”...he eivät tehneet parannusta murhistaan tai heidän velhouksistaan (sorceries) tai haureudestaan tai varkauksistaan.” (Ilmestyskirja 9:20-21, NKJV)

Sana ”sorceries (velhoudet)” tuossa jakeessa tulee kreikan sanasta, ”pharmakia”, josta me johdamme sanan ”pharmacy (farmasia)”. Se viittaa myös okkultismin harjoittamiseen huumeiden käytön avulla.

Demonismin rakettimainen ja kiistaton nousu on aikamme ilmiö. Raamattu sanoo, että se tulee olemaan lopunaikojen tunnusmerkki.

Sanomia sodista. Matteuksen luvussa 24:6, Jeesus puhui päivistä ennen Hänen paluutaan, ”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista.” Huomaa, ettei Hän sanonut vain ”sodat”, vaan eritteli myöskin ”sanomat sodista (rumors of wars)”.

Viime vuosisadalla maailma näki enemmän sotia kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Itseasiassa, juuri nyt on käynnissä monia ”sotia”: Afganistan, Irak, Nigerian šariakonflikti Afrikassa, ja sisällissodat Syyriassa, Somaliassa, Libyassa, Jemenissä, sekä Etelä-Sudanissa.

Mutta se mikä on ollut yleistä viime aikoina, ovat olleet ”huhut/sanomat sodista (rumors of wars)”.

Kun kuulemme Venäjän jatkuvista sotavalmisteluista sotaa varten Itä-Euroopassa, Lähi-idässä, ja lopulta Israelissa ja Yhdysvalloissa, kuulemme ”huhuja sodista”.

Iranin viimeaikaiset USA:n merivoimien alusten haastamiset Persianlahdella ja sen yritykset nöyryyttää Amerikkaa ja yllyttää sitä vastaamaan ovat ”huhuja sodista”.

Vietnam on siirtämässä raketinheittimiä saarille Etelä-Kiinan merellä ensimmäiseksi puolustuslinjaksi laittomia sotilaskohteita vastaan, joita Kiina rakentaa siellä. Lisää ”sanomia sodista”.

Kiina suuntaa varojaan runsaasti ohjusten tutkimukseen ja kehitykseen. The Asia Times raportoi, että Kiina yrittää rakentaa puolustavia ja hyökkääviä ohjusjärjestelmiä ”valmistautuakseen tulevaan ohjusten hallitsemaan konfliktiin Yhdysvaltojen kanssa”. Vielä lisää ”huhuja sodista”.

Viime viikolla, Pohjois-Korea laukaisi tähän mennessä toisen ballistisen ohjuksen sukellusveneestä. Toisin kuin heidän ensimmäisessä testissään muutama viikko sitten, tämänkertainen oli menestys. Yhdistä tähän vielä uusi onnistunut ydinkoe ja saat hyytävän skenaarion.

Ohjuskokeen aikana, Etelä-Korea ja Japani menivät täyteen ”sotavalmiustilaan”. Jälleen, ”sanomia sodista”.

Saksassa, ensimmäistä kertaa sitten kylmän sodan, hallitus kehotti saksalaisia varastoimaan ruokaa ja vettä, kaiken varalta. Mitä he tietävät, jota me emme tiedä? Taas ”huhuja sodista”.

Mutta on kuitenkin yksi asia, jonka tiedän. Se ei muutu paremmaksi. Se vain pahenee ja muuttuu vaarallisemmaksi kun lähestymme tämän armotalouskauden loppua. Raamattu sanoo niin, ja se ei ole koskaan ollut väärässä.

Siksi sinun täytyy varmistaa, että suhteesi Jumalaan on ensimmäisenä prioriteettilistallasi. Aika on käymässä vähiin ja Jeesus Kristus voi palata seurakuntaansa varten hetkellä millä hyvänsä.

Tämän viikon ohjelmassa, aion myös viettää muutaman tovin keskustellen kanssasi ”anteeksiantamattomasta synnistä”. Kun jäljellä oleva aika vähenee, on tärkeää, että ymmärrämme sen, että vaikka Jeesus Kristus kuoli ristillä hankkiakseen lunastuksen jokaista ihmiskunnan jäsentä varten – ja se on ilmainen lahja – on yksi synti, jonka vuoksi Hän ei voinut kuolla.

Please, varmistu siitä, ettet ole syyllinen tähän ”anteeksiantamattomaan syntiin”. [Minä voisin kiteyttää tuon ”anteeksiantamattoman synnin” käsitteeseen, jossa pyhää sanotaan saastaiseksi, esim. fariseusten Jeesusta vastaan suorittama kohtelu. Myöskin Jumalan armon tietoinen hylkääminen on kuolemansynti. Lue lisää sivulta: http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2000-07-30. Suom. huom.]

Älä missaa tämän viikon raporttia täällä sunnuntaina.

God Bless,

Hal Lindsey

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com