Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Usko Jumalaan katoamassa läntisessä maailmassa, mikä aiheuttaa sekasorron yhteiskuntiin

Tässä Dennis Prager'in mainio mielipidekirjoitus yhdysvaltalaisella konservatiivisella TruthRevolt -webbisivustolla, jossa varoitetaan yhteiskunnan maallistumisesta ja jumalauskon hylkäämisestä, mikä johtaa moraalikatoon ja lopulta yhteiskunnan itsemurhaan. Tämä kehitys on ollut käynnissä läntisen maailman kehittyneissä valtioissa 1900-luvulta lähtien ja vähitellen koko kristinusko ollaan julistamassa pannaan. Se aiheuttaa sen, että Jumala ei enää vuodata siunaustaan yhteiskuntien ylle ja ne joutuvat sekasorron tilaan. Nyt viimeinenkin läntinen kristinuskon linnake eli Amerikan Yhdysvallat on luopumassa Jumalasta ja Raamatun ohjeista jokapäiväisessä elämässä. Edessä on kaaos ja Jumalan tuomio. Herran päivä tulee äkkiarvaamatta useimmille. Tämä kaikki on profetoitu Raamatussa lopunajalle, jota nyt elämme. Jeesus tulee pian takaisin. Mielipideartikkelin suomensi: Olli R.

----------------------

Miten jumalaton Länsi toimii?
How Is the Godless West working out?

Kun yhteiskunnat lakkaavat uskomasta Jumalaan, ne tekevät itsemurhan.

By Dennis Prager
September 13, 2016

http://www.truthrevolt.org/commentary/prager-how-godless-west-working-out

On monia viimeaikaisia tapahtumia jumalattomassa länsimaailmassa. Tässä muutamia:

– Italian korkein oikeus päätti viime viikolla, että julkinen itsetyydytys on laillista (paitsi alaikäisten edessä).

– New York Cityn kaupunginvaltuusto äänesti toukokuussa, että julkinen virtsaaminen ei ole rikollinen teko.

– San Franciscon kaupunginvaltuusto päätti, yhden äänen turvin, jatkaa kaupungin kieltoa julkiselle alastomuudelle – ei tietenkään vedoten ”säädyllisyyteen”, vaan vedoten kansanterveyteen. Koska tämä voidaan helposti ratkaista käyttämällä pyyhettä julkisilla penkeillä ja tuoleilla, se on vain ajankysymys, luultavasti pari vuotta, kunnes ihmiset saavat luvan kävellä alasti San Franciscossa.

– Muutama viikko sitten, opettajia Charlottessa, Pohjois-Carolinan osavaltiossa, ohjeistettiin olemaan viittaamatta heidän peruskouluopiskelijoihinsa ”poikina ja tyttöinä”, vaan pelkästään ”oppilaina” ja ”koululaisina”. Perusteluna on luultavasti kaikkien huomioiminen – voi olla oppilas, jolla ei ole sukupuoli-identiteettiä – ja että aikuisten ei pitäisi määrätä nuorten sukupuoli-identiteettiä.

– New York Times'in mielipidekolumnissa, filosofian professori pani merkille järkytyksensä saadessaan tietää, että useimmat nuoret amerikkalaiset eivät usko, että moraalisia totuuksia on olemassa. He ovat kyvyttömiä väittämään, että jokin, kuten tappaminen huvin vuoksi, on väärin yli henkilökohtaisen mielipiteen.

Nämä ovat kaikki väistämättömiä seurauksia jumalauskon ja juutalaiskristillisten arvojen kuolemasta, ja sen hylkäämisestä, että Raamattu on yhteiskunnan ensisijainen hakuteos.

Länsi on ollut moraalisessa laskusuhdanteessa 1. maailmansodasta lähtien, onnettomuus, joka johti 2. maailmansotaan sekä kansallisen identiteetin ja kristinuskon kuolemaan suurimmassa osassa Eurooppaa.

On aina ollut yksi poikkeus: Yhdysvallat. Mutta nyt sekin on päättymässä. Amerikan laskun siemeniä on kylvetty 20. vuosisadan alusta saakka, ja ne antoivat satonsa 2. maailmansodan jälkeisen sukupolven, suurten ikäluokkien, myötä.

Radikaali ja aggressiivinen sekularismi ja ateismi ovat korvanneet uskonnon lähes jokaisessa koulussa sekä kaikkialla Amerikan julkisessa elämässä.

Me olemme lähteneet presidentti Abraham Lincoln'ista, joka luki Raamattua joka päivä, ja päätyneet Alaska Airlines -lentoyhtiön pakottavaan tunteeseen lopettaa rukouskorttien jakaminen aterioiden yhteydessä. Sadassa vuodessa, olemme menneet lähes totaalisesta Raamatun lukutaidosta lähes täydelliseen Raamatun lukutaidottomuuteen. Joku voi pohtia voisiko puolet Amerikan yliopistojen viimeisen vuoden opiskelijoista tunnistaa Kainin ja Abelin, tai pystyisikö enemmän kuin yksi kymmenestä amerikkalaisesta mainitsemaan Raamatun kymmenen käskyä. Me olemme lähteneet presidentti Franklin D. Roosevelt'ista, joka julisti tarvetta pelastaa ”kristillinen sivilisaatio” 2. maailmansodan aikaisissa puheissa, ja päätyneet käytännössä kieltämään Amerikan presidenttejä mainitsemasta sanaa ”kristinusko”. Ja, kuten on yleisesti huomattu, amerikkalaisten ei pitäisi enää toivottaa ”hyvää joulua (merry Christmas)”, ja heidän täytyy viitata joulujuhlaan ”lomajuhlana”.

Samoin Euroopan Unionin perustuslaki ei koskaan mainitse kristinuskoa, huolimatta siitä tosiasiasta, että se oli kristinusko, joka muodosti Euroopan.

Hinta, jonka me amerikkalaiset ja eurooppalaiset maksamme ensimmäisten jumalattomien yhteiskuntien luomisesta tilastoidussa historiassa, merkitsee sivilisaation itsemurhaa. Poikia ja tyttöjä ei pidä enää kutsua pojiksi ja tytöiksi; Lännen eliitti sivuuttaa kansallisen identiteetin protofasismina; usko moraalisen totuuden olemassaoloon on tuhottu ja korvattu tunteilla ja mielipiteillä; yhä harvemmat menevät naimisiin; ja useampi ihminen elää yksinään kuin milloinkaan ennen Amerikan historiassa.

Länsi-Euroopan maista on tullut tyhjiä, sieluttomia paikkoja. Ne ovat kauniita ja näyttävät aineellisesti turvallisilta (toistaiseksi), mutta ne eivät edusta juuri mitään (paitsi ”monikulttuurisuutta” ja ”suvaitsevaisuutta”). Ne ovat korvanneet juutalaisväestön, joka suurelta osin halusi sulautua muslimiväestön kanssa, joka puolestaan ei halua tätä. Ja lähes kaikki Euroopan maat ovat matkalla Kreikan kaltaiseen maksukyvyttömyyteen kun yhä harvemmat työntekijät maksavat tarpeeksi veroja tukeakseen niitä, jotka saavat sosiaaliavustuksia, ja jännitteiden kasvaessa maiden muslimiasukkaiden kanssa.

Mutta hyvä uutinen on, että nyt, alkaen Italiasta ja New Yorkista, kansalaiset voivat katsella toistensa masturboimista tai virtsaamista julkisesti.

Ei ole mitään keinoa todistaa, että Jumala on olemassa. Mutta se mikä on todistettavissa, on se, mitä tapahtuu kun yhteiskunnat lopettavat uskomisen Jumalaan: Ne tekevät itsemurhan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com