Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Uskontojenvälinen palvontakeskus avataan Jerusalemissa nyt syyskuussa 2016, joka ennakoi maailmanuskonnon syntymistä pian paavin johdolla!

Tässä pastori J.D. Farag'in tuore Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa hän käy läpi uutisia, jotka koskevat maailman kolmen monoteistisen uskonnon virallista kohtaamista Jerusalemissa nyt syyskuun alussa. Tämä kehitys ennakoi maailmanuskonnon syntymistä NWO:n varjossa ja nykyinen roomalaiskatolinen paavi Franciscus, tuleva Ilmestyskirjan Väärä profeetta (Ilm. 13:11-), on toiminut suurena puolestapuhujana uskontojen yhdistymiselle rauhan aikaansaamiseksi. Näinollen tämä Interfaith Worship Center'in avaaminen tällä viikolla Jerusalemissa on profeetallisesti hyvinkin merkityksellinen tapahtuma ja tärkeä aikainmerkki. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

---------------------

Mid-East Prophecy Update – September 4th, 2016


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 4.9.-16. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2016-09-04.pdf

Pastori J.D. puhuu uskontojenvälisen palvontakeskuksen (Interfaith Worship Center), joka aiotaan avata Jerusalemissa tässä kuussa, profeetallisesta merkityksestä.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä teen jotain, jota en ole tehnyt pitkään aikaan ja käsittelen sitä, mitä ei ole vielä tapahtunut.
- Tällä tarkoitan, että ikäänkuin viime hetkellä olen keskittynyt viikoittaisten tapahtumien profeetalliseen merkitykseen sen jälkeen kun ne tulevaisuudessa tapahtuvat.
- Tein siis päätöksen käsitellä tätä nimenomaista kehitystä sen jälkeen kun joukko ihmisiä oli tuonut sen minun tietooni.
Se mistä puhun, on Uskontojenvälinen palvontakeskus (Interfaith Worship Center), jonka on määrä avautua tässä kuussa Jerusalemissa. Tämän Breaking Israel News -raportin mukaan, julkaistu heinäkuun 1. päivänä 2016, ”Muslimien, kristittyjen, ja juutalaisten johtajat suunnittelevat avaavansa uskontojenvälisen palvontapaikan Jerusalemissa yhden viikon ajaksi syyskuussa... Syyskuun 5.-11. päivinä, Jerusalemissa sijaitsevasta rakennelmasta, joka tunnetaan nimellä Alpert Youth Music Center tulee ”AMEN”, palvontapaikka kolmelle aabrahamilaiselle uskonnolle jakamaan ”intohimoa Jerusalemia kohtaan, jossa ne toimivat väliaikaisesti rinnakkain Kaikkivaltiaan siipien alla.” Palvontapaikka luodaan osaksi vuosittaista Mekudeshet (”Blessed”) festivaalia, mikä on osa Jerusalemin kulttuurikauden avausta. ...Sheikki Ihab Balha islamilaisesta korkeakoulusta Baqa al-Gharbiyye'ssa, joka edustaa Sufi-muslimiyhteisöä Jaffassa, sanoi että, ”meidän todellisuutemme on, että Israelin valtiossa ja palestiinalaisten kanssa elämme sodan todellisuutta ja median avustuksella, joka vahingoittaa ihmisiä vasemmalle ja oikealle ja maksimoi juopan ja vieraantuneisuuden, ja meillä on lisäksi johtajia, jotka ylläpitävät tätä asennetta – se on päivänselvää. Joten aiomme luoda jotakin uskonnollista ja todellista valhetta vastaan, että kaikki muu on mukamas valhetta ja vain sota vallitsee.” ”Me uskon ihmiset uskomme, että poliitikkojen ja johtajien etäisyys maailman uskonnollisesta elämästä voi vähetä ja olemme alkaneet nähdä, että se on nimenomaan uskonto, joka voi tuoda rauhan, ei riidanmakuiset neuvottelut”, hän lisäsi.”

- Jos olet yhtään minun kaltaiseni, ja epäilen että oletkin, niin tämä palvontapaikka Jerusalemissa herättää kysymyksen, että mihin tämä kaikki on johtamassa?
- Vaikka spekulaatioita on runsaasti niiden osalla, jotka puhuvat tästä, on yksi asia, joka on tulossa hyvinkin selväksi.
- Nimittäin, että Raamatun profetia alkaa toteutua koskien maailmanuskontoa ”NWO:n” varjossa.
Ilmestyskirjan luvussa 13:12 meille kerrotaan, että Väärä profeetta saa koko maailman palvomaan Ensimmäistä petoa, eli Antikristusta. ”Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.”
Lopulta Antikristus tuhoaa tämän väärän uskonnollisen järjestelmän, mihin on viitattu Ilmestyskirjan luvussa 17:5 ”Suurena Babylonina, maan porttojen ja kauhistuksien äitinä”. Ajatus on, että Antikristus haluaa saada koko maailman palvonnan itselleen, minkä uskotaan olevan ajankohta, jolloin hän sanoo itseään Jumalaksi.
Tästä syystä johtuen monet ehdottavat, että paavi on Ilmestyskirjassa kuvattu Väärä profeetta. Elokuun 1. päivänä 2016, Charisma News julkaisi artikkelin otsikolla, ”12 Times Pope Francis Has Openly Promoted a One World Religion or a New World Order (Ne 12 kertaa kun paavi Franciscus on avoimesti mainostanut maailmanuskontoa tai Uutta Maailman Järjestystä)” – Sunnuntaina paavi kertoi sadoilletuhansille nuorille, jotka olivat kokoontuneina Maailman nuorisopäiville (World Youth Day) Puolassa, että heidän täytyy ”uskoa uuteen ihmiskuntaan” ja että heidän pitäisi kieltäytyä ”näkemästä rajoja esteinä”. Joka toinen tai kolmas vuosi katoliset ympäri planeettaa kokoontuvat yhteen yhdelle näistä jättikonferensseista, ja ...paavi ei ole ujostellut käyttää historiallisia tilaisuuksia hyväkseen edistämään agendaansa. Valitettavasti se on tullut erittäin selväksi, että hänen agendaansa kuuluu ihmiskunnan siirtäminen kohti maailmanuskontoa ja uutta maailmanjärjestystä. Artikkeli jatkaa nimenomaisesti dokumentoiden kaikki kerrat, jolloin paavi Franciscus on avoimesti mainostanut maailmanuskontoa (One World Religion) tai Uutta Maailman Järjestystä (New World Order). Aina hänen islamin syleilystään siihen julistukseensa, että kristillinen fundamentalismi on ”sairaus”, ja kaikkea siltä väliltä, tämä paavi on tehnyt selväksi varsin selväsanaisesti, että kaikki suuret uskonnot ”etsivät Jumalaa tai kohtaavat Jumalan eri tavoin” ja että lopulta ”me kaikki olemme Jumalan lapsia”. Se oli vuosi sitten samana kuukautena syyskuussa 2015, kun paavi Francis teki historiallisen matkan Yhdysvaltoihin, missä hän piti New Yorkissa puheen, joka käynnisti konferenssin, jonka aikana Yhdistyneet Kansakunnat julkisti ”uuden universaalin agandan” ihmiskuntaa varten. On huomautettava, että sana ”katolinen (catholic)” on peräisin myöhäislatinalaisesta sanasta catholicus, kreikan adjektiivista (katholikos), tarkoittaen ”universaalia” ja tulee kreikan ilmaisusta (katholou), tarkoittaen ”yleensä (on the whole)”, tai ”yleisesti (according to the whole)”. Lainaten Charismaa uudelleen, ”Yhä useammat 'fundamentalistiset' kristityt ovat huolissaan siitä, että paavi Franciscus on asettamassa näyttämöä maailmanuskonnolle ja uudelle maailmanjärjestykselle.”

Uskotaan, että tämä viimeaikainen kehitys koskien paavin ajamaa maailmanuskontoa suhteessa edellämainittuun Uskontojenväliseen palvontakeskukseen, ei todellakaan ole aivan uutta, niin että, se juontaa juurensa toukokuun 31. päivään 1992, joka on yli 24 vuotta sitten tästä hetkestä. Toukokuun 27. päivänä 2014, Breaking Israel News julkaisi artikkelin asiakirjasta nimeltä, ”The Jerusalem Covenant (Jerusalem-liitto)”. Ystävällisesti saanen jakaa jotakin siitä mitä artikkelilla oli sanottavaa. ”...Paavi Franciscuksen melko kiireisen vierailun aikana Jerusalemiin, ryhmä juutalaisia ja kristittyjä ympäri maailmaa kokoontui yhteen kunnioittamaan Jerusalemin kaupunkia ja ilmaistaakseen loppumatonta yhteyttään pyhään kaupunkiin. ...Tuhansia allekirjoituksia kerättiin Jerusalemin tueksi asiakirjassa nimeltään ”The Jerusalem Covenant (Jerusalem-liitto)”. The Jerusalem Covenant on uskonlupaus, joka tehtiin Israelin valtion taholta Jerusalemin kaupunkia varten, alunperin väsätty 31. toukokuuta 1992 …”

Suomentajan kommentti: Tästä Jerusalem-liitosta tulee väistämättä mieleen Danielin profetia luvussa 9:27, jossa Antikristuksen sanotaan vahvistavan liiton (covenant) monien kanssa yhden vuosiviikon ajaksi tai suomalaisen käännöksen mukaan hän tekee liiton raskaaksi monille yhdeksi vuosiviikoksi. Se on epäilemättä Antikristuksen liitto Israelin kanssa 3. maailmansodan jälkeen vale-tuhatvuotisen valtakunnan alussa. Näin tulevaiset heittävät varjoaan nykyaikaan.
- Suonet anteeksi äkillisen lopetuksen, mutta ennenkuin nautimme yhdessä Herran pöydässä, haluaisin lopettaa rohkaisun sanalla.
- Tarkemmin sanottuna, niitä meistä, jotka olemme uudestisyntyneitä Jumalan Hengestä, voidaan rohkaista, koska meidän ruumiinlunastuksemme on lähellä.
- Vielä tarkemmin sanoen, ne, jotka eivät vielä ole uskossa, voivat kääntyä Herran puoleen ja tulla pelastetuiksi tällä viimeisellä hetkellä ihmiskunnan historiaa.


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-16 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html



Lopuksi pari linkkiä koskien tätä paavin suunnittelemaa kolmen monoteistisen uskonnon kokoontumista Jerusalemissa nyt syyskuussa.

POPE FRANCIS to PROCLAIM LUCIFER as God of One World Religion on September 23 2016?

https://www.youtube.com/watch?v=sSYafB6NNTY (21.8.2016)

Major Prophecy Alert: One World Religion House Of Worship To Be Inaugurated On The Watch Day, 9/7/2016!

http://endtimesforecaster.blogspot.fi/2016/09/major-prophecy-alert-one-world-religion.html (4.9.2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com