Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Uusi kylmä sota USA:n ja Venäjän välillä, joka lähti varsinaisesti liikkeelle v. 2014

Tässä profeetalliselta Rapture Ready -sivustolta Todd'in Nearing Midnight -kirjoitus eilispäivältä, jossa luodaan katsaus kahden suurvallan heikentyneisiin suhteisiin viime vuosina. Tällä hetkellä USA:n ja Venäjän välistä jännitettä nostaa varsinkin Syyrian konflikti, joka voi eskaloitua 3. maailmansodaksi, kun maat tukevat vastakkaisia osapuolia sisällissodassa ja tulitauosta ei ole puhettakaan. Raamatun Hesekielin profetia luvussa 38 tukee sitä, että jotakin merkittävää tulee tapahtumaan tuolla Lähi-idän alueella, joka antaa Venäjälle itsevarmuutta ja motivaatiota hyökätä Israelia vastaan liittolaistensa kanssa päivien lopulla. Amerikka tulee ensin poistumaan tieltä (Ilm. 18). Artikkelin suomensi: Olli R.

------------------------


Uusi kylmä sota
A New Cold War

October 10, 2016

http://www.raptureready.com/rap16.html

Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat suuresti heikentyneet viime vuosina. Alamäki alkoi vuonna 2012 kun venäläinen kenraali Nikolay Yegorovich Makarov sanoi, että on olemassa mahdollisuus ennaltaehkäisevälle iskulle uusia ohjuspuolustuspaikkoja vastaan itäisessä Euroopassa. Myöskin samana vuonna, Venäjän ydinasejoukot alkoivat varjostaa Yhdysvaltain rajoilla.

Näiden kahden maan suhteet lähtivät syöksyyn vuonna 2014, jolloin Moskova liitti Ukrainan niemimaalla olevan Krimin itseensä kansanäänestyksen perusteella. Seuraavan kahden vuoden aikana määrättiin kuusi pakote-erää Venäjälle. Ensimmäiset kolme erää suunnattiin henkilöihin, jotka olivat lähellä Putinia, jäädyttämällä heidän varansa. Kolme muuta pakote-erää katkaisivat venäläisiltä yrityksiltä läntisen rahoituksen.

Uusi jännite on ollut sarja hakkerointihyökkäyksiä venäläisten agenttien toimesta. Lokakuussa 2014, venäläiset hakkerit hyödynsivät ohjelmistovirhettä vakoillakseen tietokoneita, joita NATO, Euroopan Unioni ja Ukrainan energiayhtiöt käyttävät. Hakkerit, jotka on linkitetty Venäjän tiedustelupalveluihin, varastivat ja vuosivat julkisuuteen 20,000 sähköpostiviestiä Demokraattien kansalliskokouksesta. Puolustusministeri Ash Carter varoitti venäläisiä olemaan ”puuttumatta meidän demokraattisiin prosesseihin.”

Edward Snowden, Yhdysvaltain hallituksen urakoitsija, joka kopioi ja julkaisi satojatuhansia sivuja salaisia hallituksen asiakirjoja, on lisännyt jännitettä. Hän lensi Hong Kong'iin ja sitten Venäjälle; heinäkuussa 2013 Venäjä myönsi hänelle poliittisen turvapaikan.

Syyrian sisällissota on tämänhetkisen jännitteen lähde Washingtonin ja Moskovan välillä. Syyrian hallinto saa teknistä, taloudellista, sotilaallista ja poliittista tukea Venäjältä, samalla kun USA suosii useita kapinallisryhmiä. Yhdysvallat syyttää Venäjää umpimähkäisistä pommituksista, jotka ovat tappaneet siviileitä.

Epäluottamus on vaatimassa veronsa aikaisempien sopimusten kohdalla. Viime viikolla, Putin mainitsi Washingtonin ”epäystävälliset toimet” syyksi hänelle lakkauttaa sopimus ydinmateriaalin hävittämisestä. Sopimuksen mukaan, Venäjän ja USA:n kummankin olisi tuhottava 34 tonnia plutoniumia, tarpeeksi materiaalia noin 17,000 ydinkärjelle.

Pidän sitä kummallisena, että Obama olisi riidoissa Vladimir Putinin kanssa. Obaman lähes kahdeksan virkavuoden aikana, hän on ystävystynyt lähes jokaisen diktaattorin kanssa tällä planeetalla. Hän jopa kieltäytyy suoraan tuomitsemasta muslimiterroristeja. Luulen, että se vain sopii hänen turmiolliselle luonteelle, että hän valitsisi lukita sarvet mieheen, joka valvoo tuhansia ydinaseita.

Liberaali media on selostanut hyvin vähän suhteiden happanemisesta Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä. Koska lehdistö toimii sillä ajatuksella, että Obama on virheetön presidentti, paluu kylmään sotaan hänen katseensa alla on mahdoton ajatus.

Sen pitäisi olla selvää kaikille, että Obama ja Putin vihaavat toisiaan. He ryhtyivät tappavaan tuijotuskilpailuun kun kaksi johtajaa tapasivat G-20 huippukokouksessa Kiinassa. Meidän entisillä kylmän sodan presidenteillä oli monia tapaamisia heidän Neuvostoliiton kollegojensa kanssa joinakin vaikeina aikoina, mutta en ole koskaan nähnyt kuvamateriaalia yhdestäkään tapaamisesta, joka näyttää siltä kuin se olisi muuttumassa nyrkkeilyotteluksi.

https://www.youtube.com/watch?v=1QFixk3OTow (Obama gives Putin his best death stare at the G20 in China)

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3773938/US-Russia-fail-reach-Syria-deal.html (5.9.2016)

Venäjän lehdistöllä ei ole harhaluuloja kasvavan jännitteen suhteen. Useat uutistoimistot Venäjällä ovat antaneet hyytävän varoituksen siitä, että sota Lännen kanssa voisi olla välitön. Zvezda, valtakunnallinen TV-palvelu, jota ohjaa maan puolustusministeriö, sanoi viime kuussa, ”Skitsofreenikot Amerikassa ovat teroittamassa ydinaseitaan Moskovaa varten.”

Obama voi vihata Putinia, mutta hän on välttänyt ryhtymästä aseelliseen konfliktiin hänen kanssaan. Monet jäsenet hänen hallinnostaan ovat vaatineet toimia, jotka laittaisivat Venäjän ja Yhdysvallat suoraan keskinäiseen konfliktiin. New York Times julkaisi äskettäin äänitallenteen Kerry'lta, jossa hän sanoo, että hän oli ”hukannut todisteen” voimankäytölle Syyrian presidenttiä, Bashar al-Assad'ia, vastaan.

”Uskon, että etsit kolmea ihmistä, neljää ihmistä Obaman hallinnossa, jotka ovat kaikki vaatineet voimankäyttöä, ja minä hukkasin perusteen”, Kerry sanoi. ”Olen kannattanut voimankäyttöä.”

Jännite Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä jopa pahenisi, jos Hillary Clinton voittaa ensi kuun vaalit. Hänellä on paljon syvempi viha Putinia kohtaan ja hän on sotahaukka. Kun Clinton oli ulkoministeri, hän painosti Obamaa ryhtymään aggressiivisempiin sotatoimiin erilaisissa konflikteissa, kuten Irakissa, Afganistanissa, Venäjällä, ja Syyriassa.

Raamatun profetia kertoo meille, että Venäjä tulee jonakin päivänä johtamaan hyökkäystä Israelia vastaan. Kasvava vihamielisyys Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ei ehkä ole katalyytti. Mutta jos Putinilla olikin jotakin epäröintiä Amerikan järkyttämisen suhteen, niin se ei selvästikään ole enää vaikuttava seikka.

”Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, - mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni. Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi. Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen” (Hesekiel 38:8-10)

--Todd

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com