Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Aikainmerkit maailmalla kertovat Jeesuksen pikaisesta takaisintulosta nyt syksyllä 2017!

Tämä Samuel Korhosen suomentama tuore artikkeli perustuu Amir Tsarfat'in päivitykseen Israelin uusimmasta ilmaiskusta Syyriaan, josta tiedottaminen on jäänyt aika vähäiseksi, vaikka sen profeetallinen merkitys on suuri. Yleisestikin lopun merkit ovat lisääntyneet huomattavasti viimeaikoina ja enteilevät jotakin historiallista tapahtuvaksi hyvinkin pian. Raamatulliset synnytystuskat Jeesuksen paluulle ovat siis voimistuneet!

---------------------

Mitä merkit kertovat meille?

September 7, 2017, by Jonathan C Brentner
 



Viime yönä nukkuessamme Israelin hävittäjät iskivät Syyriassa iranilaisten pyörittämään kemiallisten ja biologisten aseiden valmistuslaitokseen. Se oli suurin sellainen ilmaisku Syyriassa menneiden 10 vuoden aikana. Iranilaiset ja syyrialaiset ovat raivoissaan ja vannovat kostoa.

Israel odottaa vastahyökkäystä. Useiden menneiden päivien aikana Israelin armeija on suorittanut suurinta sotaharjoitustaan 20 vuoteen maan pohjoisosassa. Harjoituksen suunnittelu oli selvästi järjestetty sattumaan yhteen ilmaiskun kanssa, jotta armeija olisi jo paikalla.

Kuuntelin juuri Amir Tsarfati'n videon, josta sain paljon edellä mainitsemastani tiedosta. Hän on entinen Israelin armeijan upseeri ja ylläpitää monia tärkeitä yhteyksiä. Tämän postin lopussa on linkki hänen päivitykseensä.

Mitä se kaikki merkitsee?

Lopun merkit lisääntyvät

On lähes mahdotonta pysyä mukana kaikessa, mitä juuri nyt tapahtuu. Uutiset Irmasta hallitsevat, kuten voi odottaa. Tulipalot lännessä olisivat ehkä johtava uutinen, ellei olisi hurrikaaneja Harvey ja Irma. Paikka Idaho'ssa, joka ei ole kaukana Yellowstone -puistosta, on kokenut yli 100 pientä maanjäristystä muutaman viime päivän aikana. Menneiden seitsemän päivän aikana maailmassa on ollut 107 maanjäristystä voimakkuudeltaan vähintään 4.0.

Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Paitsi, että sodan todennäköisyys on kasvanut Lähi-Idässä, kuulemme myös toistuvia Pohjois-Korean uhkauksia iskeä Yhdysvaltoja ydinaseilla. Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Etelä-Aasiassa kuolonuhrien määrä monsuunisateista ja tulvista on noussut 1400:aan ja miljoonia eekkereitä viljelysmaata on tuhoutunut (eekkeri = 0.4 ha). Se lisää suuria nälkäkatastrofeja, joita ei paljonkaan uutisoida.

Nämä merkit ovat kasvaneet voimakkuudessa kauan, mutta Israelin isku Syyriaan näyttää suuresti tehostavan kehitystä (seems to up the stakes). Tiedämme Hesekielin luvuista 38-39, että viimeisinä päivinä Venäjän, Iranin ja Turkin johtama liittouma hyökkää Israelia vastaan. Nämä kansakunnat eivät ole vain tiiviisti sidoksissa toisiinsa tällä hetkellä, vaan niillä kaikilla on merkittävä sotilaallinen läsnäolo Syyriassa hyvin lähellä Israelin rajaa.

Voisiko sellainen isku, kuin viime yönä näimme, olla se kipinä, joka aloittaa profeetta Hesekielin kuvaileman sodan? Se on täysin mahdollista. Israelin presidentti Benjamin Netanyahu on toistuvasti varoittanut sekä Venäjää että Irania menneiden kahden viikon aikana, että hän ei salli jatkuvaa Iranin sotilaallisten voimien vahvistamista Syyriassa. Viimeöinen ilmaisku kemiallisten aseiden tehtaaseen osoittaa, että hän ei bluffaa, vaan on kuolemanvakava aikeissaan.

On aika suurempaan valppauteen ja valmiuteen

Uskon, että kaikki nämä asiat merkitsevät, että elämme viimeisiä päiviä ennen ahdistuksen alkamista ja Ilmestyskirjan 6-16 lukujen tuomioita. Perustuen Raamatun tutkimiseeni uskon, että Jeesus tulee seurakunnalleen, ennenkuin tämä kauhea päivä käynnistyy (vaikka jotkut ovat kanssani eri mieltä).

Näin ollen uskon, että Jeesuksen paluu meille on hyvin lähellä. Emme kuitenkaan saa asettaa päivämääriä, sillä Hän on paljon meitä kärsivällisempi. Hän antaa tilaisuuden mahdollisimman monelle uskoa Häneen, ennenkuin on myöhäistä. Hän voi tulla tänään, tässä kuussa, ensi vuonna, tai joskus sen jälkeen. Kaikki mitä tiedän, on, että merkit ovat sekä lisääntymässä että vahvistumassa.

Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Jeesus ja profeetat antoivat meille kaikki nämä merkit ja osoittimet, jotta tietäisimme, että Hänen ilmestymisensä on lähellä. Ellei mitään muuta, niin se varmasti on kutsu suurempaan valppauteen Hänen ilmestymisensä suhteen. Muista, kuinka Herra moitti fariseuksia ja saddukeuksia, kun he eivät tunnistaneet Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkkejä (Matt. 16:1-4)? Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Itse epäröin pitää tulipaloja ja hurrikaaneja Jumalan tuomioina. Tuho ja tuhon mahdollisuus on kauhistuttavaa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä maailma tulee näkemään Suuren Ahdistuksen aikana, kun Herra selvästi tuomitsee ihmiskunnan siitä, että se hylkää Jeesuksen, Vapahtajan, joka kuoli ristillä heidän puolestaan.

Toinen syy epäröintiini on, että suuri määrä rakkaita uskovia kärsi pahasti Harvey'n vaikutuksista ja Irmakin jo vaikuttaa heihin.

On ehkä parasta pitää näitä kaikkia, mukaan lukien Israelin ilmaiskua Syyriaan, varoitusmerkkeinä, että ahdistus voi alkaa hyvin pian. Ajattelen, että ne ovat myös muistutuksia katsoa ylös, kuten Jeesus kehotti: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Se, mitä näemme nyt, kelpaa varmasti merkeiksi, jotka ”alkavat tapahtua”.

Uskon merkkien kertovan meille, ettei voi mennä kovin kauan, ennenkuin Jeesus tulee, aivan kuten lupasi kohdassa Joh. 14:1-3 viemään meidät luoksensa. On aika valvoa ja olla valmiina.

Billy Grahamin tytär Ann Graham Lotz kirjoitti myös eilen erinomaisen artikkelin, joka kutsui kansaamme rukoukseen. Se löytyy osoitteesta: https://hellochristian.com/9240-anne-graham-lotz-its-time-to-get-serious

Kuunnellessani Amir'in päivitystä aamulla, en voinut muuta kuin yhtyä häneen, että se, mitä nyt näemme kaikkialla maailmassa, osoittaa Jeesuksen pikaiseen paluuseen seurakunnalleen. Siksi kirjoitin tämän postin sen asemesta, jonka suunnittelin kirjoittaa tänään.

Linkki Amir Tsarfat'in päivitykseen:

https://www.youtube.com/watch?time_continue=13&v=2xxn1hIsr74

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com