Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Spekulointi uhkaavilla katastrofeilla ennätysmäistä nykyään ja paljon merkkejä Raamatun Suureen Ahdistukseen – Oletko valmis Vapahtajamme toiseen tulemukseen?

Tässä viime heinäkuulta Samuel Korhosen suomentama profetia-artikkeli, jossa esitellään todisteita Jeesuksen paluun läheisyydestä nojaamalla Jeesuksen Öljymäen puheessa (Matteus 24) oleviin ennustuksiin, jotka ovat täyttymässä nyt ja lähitulevaisuudessa sen perusteella, mitä näemme maailmassamme tänäpäivänä. Monet näkemämme merkit osoittavat Raamatussa profetoidun 7-vuotisen Ahdistuksen ajan pikaiseen alkamiseen.

----------------------

Mutta he eivät sitä näe

July 3, 2017, by Jonathan C Brentner




Muistatko millaista on odottaa junan tuloa? Minulle elävin muisto siitä on paikallisjunan odottaminen Washington D.C:n Foggy Bottom -metroasemalla. Paitsi sähkökelloa, joka näytti minuutteja junan tuloon, tarkkailin usein muitakin merkkejä junan välittömästä saapumisesta.

Uppovalojen vilkkuminen laiturilla raiteiden vieressä osoitti ensimmäiseksi tulevan junan lähestymisen. Kohta sen jälkeen näin junan ajovalon heijastuvan läpi pimeän tunnelin kaukana aseman toisessa päässä. Kun se tuli lähemmäs, kuulin äänen jyrisevän raiteita myöten ja sitten sen jarrujen vinkumisen, kun se tuli asemalle. Melkein samanaikaisesti näiden merkkien kanssa ihmiset kiiruhtivat alas liukuportaita ja ryntäsivät hyviin asemiin noustakseen saapuvaan junaan.

Näen monia yhtäläisyyksiä näiden merkkien ja sen välillä, mitä näen maailmassa sen katastrofaalisen ajanjakson edellä, joka tunnetaan Raamatussa Suurena Ahdistuksena eli Herran päivänä. Salli minun selittää.

Jeesuksen meille antamat merkit

Kohdassa Matteus 24:4-28 Jeesus antaa monia merkkejä siitä, mitä voidaan odottaa Suureen Ahdistukseen johtavana aikana ja itse Ahdistuksen aikana. Hän sanoi esimerkiksi, että me saisimme todistaa lisääntyviä maanjäristyksiä, nälänhätiä, sotia ja huhuja sodista. Kuten synnytystuskat ne lisääntyisivät sekä lukumäärän että ankaruuden suhteen. Näemme tätä varsinkin maanjäristysten suhteen. Yksin menneellä viikolla on ollut noin 90 voimakkuudeltaan vähintään 4.0 asteen järistystä. Kaikki merkit esiintyvät nyt täsmälleen, kuten Jeesus ennusti.

Kaikki merkit esiintyvät nyt täsmälleen, kuten Jeesus ennusti.

Jakeissa 9-14 Herra ennustaa, että suuri uskovien vaino tapahtuu tänä aikana, kun kaikki kansat vihaavat hänen seuraajiaan. Silti tästä huolimatta evankeliumi julistetaan kaikille kansoille, ennenkuin Hän palaa maan päälle. Eikö tämäkin sovi täydellisesti siihen, mitä näemme maailmassamme tänä päivänä?

Temppeli

Jakeessa Matteus 24:15 Jeesus viittaa Danielin ennustamaan ”hävityksen kauhistukseen”. Se tapahtuu Ahdistuksen puolivälissä, kun antikristus saastuttaa juutalaisen temppelin ja aloittaa ankaran juutalaisten vainon kaikkialla maailmassa. Se merkitsee, että juutalaisen temppelin on oltava paikoillaan, jotta antikristus voi sen saastuttaa.

Näemmekö mitään merkkiä siitä, että tämä temppeli voitaisiin pian rakentaa? Ehdottomasti! Israelin Temppeli-instituutti on käyttänyt 30 vuotta temppelin yksityiskohtien tutkimiseen. He ovat konstruoineet monia sen varusteista, kuten alttarin ja kynttilänjalan. Juuri menneellä viikolla Israelin hallitus ilmoitti suunnittelevansa infrastruktuuria odotettavissa olevien suurten joukkojen kuljettamiseksi kolmanteen temppeliin, kunhan se on rakennettu. Vaikka heillä ei ole pääsyä temppelivuorelle, niin hallituksen johtajat Israelissa odottavat, että temppeli rakennetaan aika pian ja laativat suunnitelmia sille, mitä tapahtuu jälkeenpäin.

Isaac Newton, kirjoittaen 300 vuotta sitten, ennusti, että Israel palautettaisiin tulevaisuudessa maahan ja temppeli jälleenrakennettaisiin.

Vuonna 180 AD, 110 vuotta viimeisen temppelin hävityksestä, Ireneus kirjoitti päivästä, jolloin temppeli jälleen rakennettaisiin. Isaac Newton, joka kirjoitti 300 vuotta sitten, ennusti, että Israel palautettaisiin tulevaisuudessa maahansa ja temppeli jälleenrakennettaisiin. Hän perusti johtopäätöksensä Danielin ja Ilmestyskirjan perusteelliseen tutkimiseen.

Kautta kirkkohistorian premillennialistit ovat aina uskoneet, että eräänä päivänä temppeli jälleenrakennetaan ennen Ahdistuksen puoliväliä ja tänä päivänä näemme tämän mahdollisuuden heräävän eloon silmiemme edessä. Mitä lisätodisteita Jeesuksen paluun läheisyydestä me vielä voisimme haluta?

Rauhansopimus

Daniel 9:27 ennustaa, että antikristus tekee ”monien kanssa” liiton, joka käynnistää kellon Ahdistuksen ajalle. Tämä rauhansopimus, joka epäilemättä koskee Israelia, voi ehkä valmistaa tien uuden temppelin rakentamiselle. Monien vuosien ajan monet ovat yrittäneet tuoda rauhan Lähi-Itään ja epäonnistuneet siinä.

Niin monien epäonnistumisesta huolimatta se on edelleen niin monien maailmanjohtajien loputon haaste heidän etsiessään ”rauhaa ja turvallisuutta”. Jopa tämä kaikkialla maailmassa uutisissa usein toistettu lause on vielä toinen osoitus tämän päivän läheisyydestä (1. Tess. 5:3).

Maailmanhallitus

Kuten profeetta Daniel ensiksi ennusti, antikristus nousee valtaan maailmanhallituksen kautta. Näemme tämän Ilmestyskirjan 13. luvussa, jossa tämä tuleva johtaja valvoo ostamista ja myymistä maailmanlaajuisesti. Näemmekö valmistautumista tähän maailmanhallitukseen tämän päivän maailmassamme? Kyllä!

Juuri tällä viikolla paavi Fransiscus antoi kiireisen vetoomuksen maailmanhallituksen puolesta.

YK on jo 2030-aloitteensa kautta valmistellut rungon sellaiselle hallitukselle. Monet vaikutusvaltaiset äänet maailmassamme, kuten George Soros yhdessä monien mahtavien pankkiirien kanssa kaikkialla Euroopassa, ajavat nykyisin tätä uutta maailmanjärjestystä. Juuri tällä viikolla paavi Fransiscus antoi kiireisen vetoomuksen maailmanhallituksen puolesta.

En ole ennustamassa kuinka tuleva maailmanhallitus toteutuu; sanon vain, että monet mahtavat ja huomattavat ihmiset ajavat sitä ja kaikki on paikoillaan silloin, kun he pystyvät saamaan sen toteutumaan.

Maailmanuskonto

Maailmanhallituksen rinnalla Ahdistuksen ajassa nousee myös maailmanuskonto, jota johtaa Ilmestyskirjan vääräksi profeetaksi määrittelemä tuleva henkilö. Ahdistuksen puolivälissä hän pakottaa ihmiskunnan kumartamaan antikristusta tai kohtaamaan hirveitä seurauksia.

Jälleen näemme pakottavia todisteita, että kaikki on myös paikoillaan tätä maailmanuskontoa varten. Kesäkuun lopulla paavi Fransiscus isännöi kaikkialla maailmassa olevien uskonnollisten johtajien videokonferenssia, joka ajoi juuri sellaista kaikkien uskontojen yhteyttä, kuin nähdään Ilmestyskirjan luvussa 13. Kaikki tapahtuu tämän maailmanuskonnon tuomiseksi aivan kuten Raamattu sanoo tapahtuvan juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta.

Uhkaavia katastrofeja

Oletko koskaan nähnyt tällaista aikaa, että näin paljon spekuloidaan uhkaavista katastrofeista? Puhuessaan suuresta tappavasta Kalifornian maanjäristyksestä geologit spekuloivat, että ”kun” se tapahtuu, eikä ”jos”. Vaikka nämä samat asiantuntijat sanovat, että vulkaaninen purkaus Yellowstone'n puistossa ei ole todennäköinen pian, niin siellä kuitenkin on ollut yli 800 pientä maanjäristystä muutaman viime viikon aikana, mikä on lisännyt spekulaatioita, että sellainen katastrofaalinen tapahtuma voisi toteutua paljon aikaisemmin, kuin moni odottaa.

Näyttää, kuin nämä Ahdistuksen mittakaavan katastrofit yhdessä ennustetun maailmanlaajuisen talousromahduksen kanssa vain odottaisivat viivytettyinä oikeaa käynnistintä panemaan kaiken liikkeelle. Silti me odotamme.

On vielä jotakin, jonka huomasin odotellessani junien tuloa Foggy Bottom -asemalle. Vaikka saatoin ajoittain nähdä ajovalon heijastuksen seisoessani laiturilla, niin juna pysähtyi ennen asemalle tuloa. Joskus se tapahtui, koska asemalla oli vielä toinen juna ottamassa matkustajia. Toisinaan arvelin, että ehkäpä juna on edellä aikataulusta, mikä panee sen pysähtymään ennen asemalle tuloa.

Uskon, että olemme juuri tämän kaltaisessa tilanteessa, mitä tulee Ahdistukseen. Voimme nähdä junan ajovalon heijastuvan läpi pimeän tunnelin. Ahdistus on niin lähellä, että voimme melkein kuulla sen tulon, mutta silti se odottaa asetettua aikaa.

Jos kaikki on täsmällisesti valmiina sen alkamiseksi, niin miksi se viipyy? Uskon, että Herra armossaan odottaa mahdollisimman monia ihmisiä iankaikkiseen elämään Hänessä, ennenkuin käynnistää tämän hirvittävän tuomion ajan.

Jumalan käsitys ajasta on aivan erilainen kuin meidän (ks. 2. Piet. 3:8-9). Ahdistus voisi alkaa tänä vuonna, tai ensi vuonna, tai kenties useiden vuosien kuluttua tulevaisuudessa. Emme tiedä tarkalleen, milloin se alkaa; tiedämme vain näkemiemme merkkien perusteella, että kaikki on valmiina tuon päivän alkamiseksi.

Keskellä tämän Herran päivän kuvausta, joka eräänä päivänä valtaa maailman, profeetta Jesaja esittää tämän toteamuksen: “Herra, sinun kätesi on kohotettu, mutta he eivät sitä näe” (Jes. 26:11). Kun Herra jossakin vaiheessa kohottaa kätensä tuomiossa, niin monet eivät näe sitäkään. Onko se jo tapahtumassa? Näetkö sinä sen?

Jos on jotakin luonteenomaista tämän päivän Amerikalle (jopa monille seurakunnassa), niin se on täydellinen piittaamattomuus Raamatun sanoista. Monet palvovat omatekoista Jeesustaan kieltäytyen uskomasta, että Hän tuomitsisi tai rankaisisi ketään Hänet hylkäävää.

Oletko sinä valmis Vapahtajamme tulemukseen? Uppovalot raiteiden vieressä vilkkuvat ja merkkejä tulevasta ahdistuksesta on runsaasti maailmassamme. Ahdistuksen alun nopeasti lähestyessä ei voi mennä enää kauan, kun Jeesus tulee seuraajilleen ja vie meidät kotiin (ks. Joh. 14:2-3)? Hän tulee hakemaan meitä, ennenkuin tämä kauhea aika maan päällä alkaa (1. Tess. 5:3,9).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com