Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 7. syyskuuta 2017

Syy hurrikaani Harvey'n syntymiselle USA:n Lähi-idän politiikassa nykyään?! – Myöskin kärsimyksen ongelman pohdintaa pastori J.D. Farag'ilta

Tässä tuore viime sunnuntain Lähi-idän erikoisprofetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka tarkastelee hurrikaani Harvey'ta kahdesta näkökulmasta eli sen profeetallinen viittaus ja sitten henkilökohtainen sovellutus, joka liittyy inhimilliseen kärsimykseen, jota on joskus vaikea tajuta. Pastori luettelee syitä sille, miksi Jumala sallii tällaisia katastrofeja, jotka aiheuttavat suunnatonta aineellista/henkistä vahinkoa viattomille ihmisille. Päällimmäisenä hän kuitenkin haluaa mainita ”syy-seuraussuhteen” kun USA:n nykyhallinto on käynnistämässä uudelleen Lähi-idän rauhanprosessia, jonka tuloksena Israel joutuisi luovuttamaan raamatullisia maa-alueitaan palestiinalaisille. Tämä jenkkihallinnon jäsenten sukkulointi Lähi-idässä ”rauhan” vuoksi sattuikin sopivasti Harvey-hurrikaanin syntyhetkeen elokuussa 2017. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

------------------------

Special Prophecy Update September 3rd, 2017


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 3.9.-17. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2017-09-03.pdf

Pastori J.D. puhuu kahdesta näkökohdasta koskien hurrikaani Harvey'ta, ja ensinnäkin, kun se liittyy profeetalliseen viittaukseen, ja toiseksi henkilökohtaiseen sovellutukseen, joka liittyy erityisesti kivun ja inhimillisen kärsimyksen ongelmaan.


- Sen jälkeen, kun etsin Herraa tällä kuluneella viikolla, tunsin, että Pyhä Henki johti minua tekemään erikoisprofetiapäivityksen tätä päivää varten.
- Tämä johtuu useista syistä, joista yksi on se, että tulen olemaan poissa ensi viikolla, ja Mac korvaa minut sunnuntaina, 10. syyskuuta.
- Toinen syy on se, että halusin jakaa jotain, mitä Herra oli asettanut sydämelleni, enkä halunnut kiirehtia ehtoollisen viettoon.
- Jos olet jollain tapaa samanlainen kuin minä ja epäilen että oletkin, niin tämä hurrikaani Harvey'n aiheuttama hirveä tuho on sydäntä särkevää.
- Yksi niistä asioista, jotka iskivät minuun koskien tätä hurrikaania, oli se erikoisuus, kuinka äkisti tämä myrsky kehittyi ja miten tuhoisa se oli.
- Näyttää siltä, että Harvey päätyy ennätystilastoihin olemalla Yhdysvaltain historian tuhoisin hurrikaani.
- Niille, jotka haluavat tukea avustustoimintaa, haluan mainita sekä Samaritan's Purse (Laupiaan Samarialaisen kukkaro) -järjestön että Calvary Chapel (Golgatan kappeli) -yhdistyksen.
- Samaritan's Purse'lla on jo tiimejä kentällä ja voit lahjoittaa tai osallistua menemällä osoitteeseen www.samaritanspurse.org.
- Calvary Chapel -yhdistyksellä on myös saappaat kentällä ja heidän verkkosivunsa ovat www.calvarychapelassociation.com.
- Haluan puhua kahdesta tämän myrskyn näköpuolesta, joista ensimmäinen liittyy profeetalliseen viittaukseen ja toinen henkilökohtaiseen sovellutukseen.
- Itseasiassa molemmat eräällä tavalla nivoutuvat yhteen, koska se liittyy siihen, mitä tämä katastrofaalinen tapahtuma merkitsee meille, vaikkakaan ei sillä alueella, jonne se iski.
- Kai voisitte sanoa, että tällä eeppisellä, historiallisella ja jopa profeetallisella myrskyllä on, ja pitäisikin olla, herätysvaikutus ihmisiin.
- Viime viikolla kommentoin, ettei meillä ollut merkittäviä katastrofeja Obaman aikana ja että olin epäilevä kytkemään tätä Israeliin.
- Tein myös huomautuksen, että olin avoin asian korjaamiseksi, ja riittää kun sanon, että olin kyseisen korjauksen vastaanottavassa päässä.
- Tavoiteltuani Bill Koenig'ia yhteisen ystävän kautta, haluan kirjata ja sanoa, että sain rakkaudellista oikaisua.
Haluan suositella laajennettua versiota Koenig'in kirjasta ”Eye to Eye – Facing the Consequences of Dividing Israel (Silmästä silmään – Kohtaamassa seurauksia Israelin jakamisen vuoksi)”, joka on saatavilla ensi torstaista, 7. syyskuuta, lähtien. Se sisältää yhteensä 576 sivua ja 60 prosenttia on uutta sisältöä. Korvausteologiaa käsittelevä luku on päivitetty. Presidentti George W. Bushin viimeisen nelivuotiskauden aikana tapahtuneet katastrofit ja/tai tapahtumat, presidentti Barack Obaman kaksi neljän vuoden toimikautta ja presidentti Trumpin ensimmäisen toimikauden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat dokumentoituja. On myös uusi luku koskien Benjamin Netanyahu'a. Koenig toteaa myös, että on tapahtunut 126 katastrofia ja/tai tapahtumaa lokakuusta 1991 lähtien, jolloin pidettiin Madridin maata-rauhan-vastineeksi konferenssi (joka oli koko rauhanprosessin alku), aina heinäkuun 1. päivään 2017 asti.
Mitä tulee profeetallisten pisteiden yhdistämiseen koskien Harvey'ta, Koenig tarjosi seuraavaa: ”Liioittelematta, Valkoisen Talon johtavan neuvonantajan Jared Kushner'in, Lähi-idän lähettilään Jason Greenblatt'in, ja kansallisen varaturvallisuusneuvonantajan Dina Powell'in tapaamiset Saudi-Arabiassa, Qatarissa, Arabiemiirikunnissa, Jordaniassa, Egyptissä ja Israelissa sekä Harvey-myrskyn nopea muutos, kun näytti siltä, että se olisi päätynyt trooppiseksi uhkaksi, oli pelkoa herättävää. Keskiviikosta elokuun 23. päivästä laskien, jolloin Jared Kushner, Jason Greenblatt ja Dina Powell saapuivat Jerusalemiin, kului kolme ja puoli päivää kunnes ei-aktiivisesta Harvey'sta tuli nopeasti trooppinen myrsky ja 48 tunnin sisällä merkittävä ennätyksiä rikkova kategorian 4 hurrikaani. Suuri osa Jared Kushner'in ja hänen tiiminsä aikataulusta viikolla, joka käsitti elokuun 20.-24. päivät, sisältäen erityisesti tapaamiset Saudi-Arabiassa, Qatarissa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa (UAE), oli jokseenkin salaista. Minun piti tarkistaa jotakin arabien uutisverkkosivuilta aikataulun vahvistamiseksi. Tärkeintä oli se, että Kushner'in viikko keskittyi Israelin ja Palestiinan rauhanprosessiin. Se oli vakava yritys presidentti Donald Trumpin puolesta. Samaan aikaan hurrikaani Harvey'sta tuli merkittävä ennätyksiä rikkova kategorian 4 hurrikaani, joka nuiji eteläistä Teksasia, perjantaina 25. elokuuta ...ja lauantaiaamun varhaisina tunteina. Se jatkoi ennätyksellisen sademäärän tuottamista läpi Teksasin etelä- ja itäosien sekä läntisen Louisianan halki viiden päivän ajan. Harvey oli ensimmäinen merkittävä hurrikaani, joka iski Yhdysvaltoihin sitten hurrikaani Wilman vuonna 2005. Sen on sanottu olevan ”myrsky, joka tapahtuu kerran 500 vuodessa”.”
Koenig ei ole yksin uskoessaan, että tämä oli seurausta siitä, että Yhdysvallat painosti Israelia hyväksymään sen, mitä minä kutsun ”Palestiinan valheeksi”. Torstaina, Breaking Israel News julkaisi artikkelin otsikolla, ”Hurricane Katrina, Harvey, and the Israeli-Palestinian Peace Process (Hurrikaani Katrina, Harvey, ja Israelin & Palestiinan välinen rauhanprosessi)”. Tässä jotakin siitä, mitä kirjoittajalla oli sanottavaa: ”Ei ennenkuin Trump-trio, eli Valkoisen Talon johtava neuvonantaja Jared Kushner, erityislähettiläs Jason Greenblatt ja kansallisen strategian varaturvallisuusneuvonantaja Dina Habib Powell (syntynyt Egyptissä ja asuu Teksasissa), tuli Lähi-itään, kokoustaen Israelin ja palestiinalaisten virkamiesten kanssa ja sitten sukkuloiden tapaamisiin Saudi-Arabian, Yhdistyneiden arabiemiraattien, Egyptin ja Jordanian johtajien kanssa, yrittääkseen käynnistää uudelleen Israelin ja Palestiinan välisen ”rauhanprosessin”, hurrikaani Harvey alkoi iskeä Teksasiin, sen Jumalalta saadulla tuhovoimallaan. Nyt, täsmälleen kaksitoista vuotta myöhemmin, Louisianaan ollaan taaskin iskemässä. Syyskuun 2005 artikkelissa, ”Israel to America, I Warned You... (Israel Amerikalle, minä varoitin sinua...)”, kirjoitin, ”No, se on alkanut; alle viikon kuluttua siitä kun Israelin armeija karkotti tuhansia juutalaisia kodeistaan Gazassa ja pohjois-Samariassa, kiskoen juuriltaan 25 yhteisöä, amerikkalaiset joukot ”evakuoivat” ihmisiä kodeistaan Louisianassa ja Mississipissä. Suurin ”luonnon”-katastrofi on tapahtunut Amerikan historiassa. Jumalan käsi on kirjoitettuna tämän kaiken yllä.” ...Hän jatkaa selittäessään, että hänen kesäkuun 2005 artikkelissa, ”Israel, Tell America the cold, hard truth (Israel, kerro Amerikalle kylmä, kova totuus)”, hän varoitti, ”Amerikka, maasi on vaarassa. Israelin Jumala, joka on tuonut kansansa (juutalaiset) kotiin 2,000 vuoden jälkeen, seuraa jokaista liikettäsi. Lopeta Israelin painostaminen itsemurha-myönnytyksiin (luovuttamalla osia kotimaastaan ei-olemassa olevalle ryhmälle, nk. palestiinalaisille), ennenkuin on liian myöhäistä ja kohtalosi on sinetöity.” Kuten sanoin silloin, ”Juutalaiskansan lunastus ja heidän paluunsa Pyhään maahan (Israel) on pysäyttämätön jumalallinen prosessi...”palestiinalaiset” eivät tule pysäyttämään sitä, eurooppalaiset eivät tule pysäyttämään sitä, eikä Amerikka pysäytä sitä. Jos Amerikka jatkaa ”palestiinalaisten” (joita raamattu kutsuu ei-kansaksi – 5. Moos. 32:21) ”oikeuksien” edistämistä, niin tietäkää että aiotte vastustaa historian ja juutalaiskansan kohtalon Jumalaa. Varokaa!”
Kirjoittaja ryhtyy sitten väittämään, että ”Trumpin hallinto jatkaa työskentelemistä Israelin uhraamiseksi ”Lähi-idän rauhan” alttarille saadakseen tukea sunnivaltioiden liittoumasta shiia-Irania vastaan. ...Saudien Washingtonin suurlähettiläs Khaled bin Salman, jota Washington Post siteerasi, totesi, että hänen vanhempi veljensä Mohammed bin Salman, Saudi-Arabian kruununprinssi, oli ”optimistinen Donald Trumpin sitoutumisen valossa, jotta kestävä ja oikeudenmukainen rauha Israelin ja palestiinalaisten välillä saavutettaisiin.” ...Amerikan tuki juutalaisten karkottamiselle Gush Katif'ista Gazassa toimi vastaiskuna Jumalan suunnitelmalle, ja on selvää, että Hänen ”takaisinmaksuhetkensä” tuli pikaisesti ja raivokkaasti, kun hurrikaani Katrina repi asuinsijoiltaan kokonaisia yhteisöjä pitkin Amerikan Meksikonlahden rannikkoaluetta. Niin myös nyt, Amerikan uudet yritykset edistää ”rauhaa” uhalla heittää juutalaiset pois kodeistaan Juudeasta ja Samariasta on tuonut katastrofin, joka on hurrikaani Harvey, vaikuttaen Teksasissa ja Louisianassa. Aivan kuten juutalaiset pakotettiin pakolaisiksi Gush Katif'ista, oli myös amerikkalaisten laita. Aivan kuten juutalaiset menettivät koteja ja omaisuutta, kävi myös amerikkalaisille...Ja nyt jälleen hurrikaani Harvey'n myötä!”

- Tämä vie minut henkilökohtaiseen sovellutukseen, mikä taasen eräällä tavalla kytkeytyy profeetalliseen viittaukseen, ja näin kahdesta tärkeästä syystä johtuen.
- Ensinnäkin se puhuu siitä, kuinka hurrikaani Harvey'n kaltaisilla katastrofeilla on vaikutuksensa ihmisten herättämiseksi niihin aikoihin, joissa me elämme.
- Sano, mitä tahdotkin edellämainittujen profeetallisten pisteiden yhdistämisestä, mutta et voi sanoa, että tämä ei ole aikainmerkki.
Matteus 24:3-8 (KR 33/38)Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.”
- Toinen tärkeä syy, joka liittyy henkilökohtaiseen sovellutukseen, on se, kuinka tällaiset katastrofit puhuvat kärsimyksen ongelmasta.
- Erityisesti siitä, miksi maailmassa on tuskaa ja kärsimystä, ja miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille.
- Toivon, että kestätte minua jäljelläolevan yhteisen aikamme verran, kun yritän käsitellä tätä raamatullisesta näkökulmasta.
- Tietäkää, ettei seuraava perustelu ole tyhjentävä, vaan pikemmin se on yritys ymmärtää paremmin kivun ja kärsimyksen ongelmaa.
- Niille, jotka ovat kiinnostuneita perusteellisemmasta tutkimuksesta koskien aihetta, tein kolmiosaisen sarjan otsikolla ”Kristityn kärsimyksen ongelma”.
- Se oli kuusi vuotta sitten kesäkuussa 2011, ja sinun pitäisi pystyä paikantamaan se joko meidän verkkosivustoltamme tai meidän YouTube-kanavaltamme.
- Ensinnäkin haluan käsitellä kysymystä ”miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille”, sanomalla, että tämä kysymys on väärä.
- Kysymyksen pitäisi kuulua: ”Miksi hyviä asioita tapahtuu pahoille ihmisille”, ja näin, koska ei ole ketään vanhurskasta tai hyvää.
- Toiseksi haluan kiirehtiä sanomaan, että elämme langenneessa maailmassa, ja pahoja asioita tapahtuu jumalallisille yhtä hyvin kuin niille, jotka ovat jumalattomia.
- Mutta Jumala, niin kuin Hän vain voi, käyttää pahaa ja tekee siitä hyvää niille, jotka rakastavat Häntä ja ovat kutsutut Hänen tarkoituksensa mukaisesti.
- Tästä syystä kysymyksen pitäisi nyt kuulua, että mikä on Jumalan tarkoitus salliessaan meidän kokea tuskaa ja kärsimystä.
- Ehdotan, että on olemassa monia syitä sille, että Jumala sallii kivuliaita koettelemuksia Hänen kansansa elämiin, ja tässä on muutamia.
1. Jumala voi yrittää saada huomiomme – Saarnaaja 7:14
2. Jumala voi suojella minua suuremmalta koettelemukselta – Matteus 14:22-32
3. Jumala voi olla valmentamassa minua siihen, mitä Hän on valmistamassa minua varten – Genesis 50:20
4. Jumala saattaa nöyryyttää minua, jotta olisin täysin riippuvainen Hänestä – 2. Kor. 12:7-10
5. Jumala voi käyttää minun kipua ja kärsimystä lohduttamaan toisia – 2. Kor. 1:3-7
6. Jumala saattaa kypsyttää minua hengellisesti, jotta voisin kehittää sitkeyttä – Jaakobin kirje 1:2-8
7. Jumala saattaa osoittaa minun avuttomuuteni, jotta huutaisin Häntä avuksi – 2. Aikakirja 20:5-23
- Useimmiten Jumala sallii katastrofin iskevän, koska se on sitä, mitä vaaditaan tuomaan joku pelastavaan tietämykseen Jeesuksesta Kristuksesta.
- Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että hurrikaani Harvey, kuten katastrofit sitä ennen, ovat niitä, jotka kääntävät monia sieluja Herralle Jeesukselle.
- Ehkä Jumala on sallinut katastrofaalisen myrskyn elämääsi juuri tätä tarkoitusta varten, joka on turvautumista Jeesuksen nimeen.
Pelastuksen ABC: A on tunnustamista, että olet syntinen – Roomalaiskirje 3:23 sanoo, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. B on uskomista. Roomalaiskirje 10:9-10 sanoo, että jos sinä sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut. C on pyytämistä. Roomalaiskirje 10:9-10 myöskin sanoo, että jos sinä suullasi tunnustat, että ”Jeesus on Herra”, ja uskot sydämessäsi, että Jumala herätti hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Room. 10:10, ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Roomalaiskirje 10:13 sanoo, että kaikki, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, pelastuvat.
Luukas 22:14-20 (KR 33/38)”Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa. Ja hän sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa". Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee." Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.”


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-17 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com