Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Hollywoodin näyttelijät paholaisen vallassa, joiden puolesta täytyy kuitenkin rukoilla

Tässä tuore Rapture Ready -sivuston ajankohtainen artikkeli, jossa kerrotaan joidenkin nykyisten Hollywood-näyttelijöiden harrastamasta syntielämästä ja jopa paholaisen palvonnasta, mikä näkyy valkokankaalla moraalittomina leffoina ja TV-sarjoissa sekä musiikkiteollisuudessa. Tämä Hollywoodin suoltama saasta on kulkeutunut kaikkialle maailmaan ja on yksi syy suuren Babylonin eli Amerikan Yhdysvaltojen tulevaan jumalalliseen tuomioon (Ilm. 18). Se paha mitä he kylvävät ympärilleen tuo kirouksen Amerikalle. Kuitenkin meitä kehotetaan rukoilemaan Hollywood-tähtien puolesta, jotta mahdollisimman moni vielä pelastuisi ikuiselta helvetin tulelta. Artikkelin suomensi: Olli R.

-----------------------

Paholaisen kanssa tanssimista Hollywoodissa (Dancing With the Devil in Hollywood) :: By Geri Ungurean

Published on: November 6, 2017 by RRadmin7 Category: General ArticlesGeri Ungurean

http://www.raptureready.com/2017/11/06/dancing-with-the-devil-in-hollywood/


”Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.” (Room. 1:28-32)

Kirjoitin artikkelin aiemmin tänä vuonna pedofiliasta Hollywoodissa:

Rampant Pedophilia In Hollywood And Why They Hate Trump (Rehottava pedofilia Hollywoodissa ja miksi he vihaavat Trumpia)

Koska naisia tuli esiin ja ilmoitti Harvey Weinstein'ista ja hänen seksuaalisista synneistään; jopa raiskauksista – niin nyt joukko naisia Hollywoodissa on nousemassa julkisuuteen kertomuksillaan Weinstein'in harrastamasta seksuaalisesta häirinnästä ja hänen tekemistään raiskauksista, sekä suuren lauman muita miehiä törkeyksistä tällä ammatinalalla. Jopa miehet kertovat Kevin Spacey'n homoseksuaalisista lähestymisyrityksistä ja häirinnästä.

Veljet, oletteko pohtineet miksi nämä ihmiset pitivät näitä kauhistuttavia syntejä poissa julkisuudesta ja piilossa lainvalvonnalta? Monille niistä ihmisistä, jotka nyt tulevat esiin, oli tehty näitä vastenmielisiä tekoja vuosikymmeniä sitten. Eikö niille ihmisille, joita rikottiin, tullut mieleen se, että jos he olisivat kertoneet tarinansa heti sen jälkeen kun ne tapahtuivat, niin monet olisivat säästyneet tulemasta näiden saalistajien uhriksi?

Vai olisiko tämä auttanut ollenkaan?

Heidän sielujensa myyminen paholaiselle

Meitä on pommitettu saatanallisella/Illuminati-tyylisellä viihteellä – erityisesti viime vuosikymmenen aikana. Se ei ole hienovaraista. Se on paholaisen palvontaa ”vasten kasvojasi”. [Suomessa saatanallista Hollywood-tyylistä viihdettä edustaa erityisesti nuorten suosima Salatut elämät -viihdesarja, joka on täynnä kaikenlaista moraalittomuutta. Suom. huom.] Katy Perry'a haastateltiin koskien hänen uraansa ja kuinka se kaikki alkoi.

Oletko nähnyt tämän videon?

Katy Perry Admits She Sold Her Soul to the Devil (Katy Perry tunnustaa, että hän myi sielunsa paholaiselle)

Katy tiesi tarkalleen, mitä hän oli tekemässä, saavuttaaksen tähteyden tason, jota hän niin kovasti kaipasi. Hänet kasvatettiin kristillisessä kodissa. Hänen isänsä oli pastori. Hän sanoo haastattelussa ajatelleensa, että hän voisi olla seuraava ”Amy Grant”. Mutta se ei riittänyt Katy Perry'lle. Hän pyrki tähteyteen Hollywoodissa ja päästäkseen tällaiseen mega-maineeseen, hän tiesi, että Saatana voisi saada sen tapahtuvaksi hänen osalleen.

Kaikki mitä hänen tarvitsi tehdä oli ”myydä sielunsa perkeleelle”. Ja niin hän tekikin....

Herramme Jeesus erämaassa

Muistatko kun paholainen kiusasi Herraame Jeesusta erämaassa? Olen lukenut tämän raamatunkohdan niin monta kertaa, mutta olen edelleen järkyttynyt Saatanan häpeämättömyydestä ajatella, että hän voisi saada Jumalan oman Pojan palvomaan häntä! Saatana käytti Jumalan Sanaa, mutta väänsi sitä yrityksessä sekoittaa Herraa.

Mikä oli ase, jota Jeesus käytti sielunvihollistamme vastaan? Hän käytti pelkästään pyhiä Kirjoituksia. Jumalan Sana, puhuttuna oikeassa asiayhteydessä, sulki perkeleen suun ja sai hänet pakenemaan.

Hollywood palvoo perkelettä

Pitäisikö meidän olla järkyttyneitä siitä, mitä näemme tulevan ulos Hollywoodista? Ehdottomasti ei. Mutta meidän pitäisi rukoilla näiden ihmisten puolesta. He seuraavat pahaa. He kutsuvat häntä Luciferiksi. Siellä missä paholaista palvotaan, näemme ihmisiä, jotka kutsuvat häntä Luciferiksi – ei Saatanaksi. Ehkä nämä ihmiset kuvittelevat, että Lucifer ei ole paholainen. He kutsuvat häntä ”valaistuneeksi”. Mutta Katy Perry tiesi vallan hyvin kenelle hän oli myymässä sielunsa.

Saul Alinsky'lla, kuuluisan kirjan ”Rules for Radicals (Radikaalien säännöt)” tekijällä, oli tällaista sanottavaa Luciferista kirjansa etusivulla:

”Jottemme unohtaisi edes pelokasta tunnustusta aivan ensimmäiseen radikaaliin: kaikista legendoistamme, mytologiastamme ja historiastamme (ja kuka tietää missä kohtaa mytologia häviää ja historia alkaa – kumpi on kumpi), niin ensimmäinen ihmisen tuntema radikaali, joka kapinoi vallanpitäjiä vastaan ja teki sen niin tehokkaasti, että hän vähinkäänkin niitti oman valtakuntansa ——Lucifer.” ~Saul Alinsky

Alinsky sanoi tämän Playboy-lehden haastattelussa:

Playboy-haastattelija kysyi sitten Alinsky'lta, että uskooko hän ”minkäänlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään”, johon Alinsky sanoi: ”. . . jos on elämää kuoleman jälkeen . . . haluan ehdottomasti mennä helvettiin . . . . Helvetti olisi taivas minulle. Koko elämäni ajan olen ollut osattomien seurassa. Täällä, jos olet köyhä, olet riittämätön. Jos olet köyhä helvetissä, olet ansioton. Heti kun pääsen helvettiin, alan järjestellä osattomia sinne. He ovat minun kaltaisia ihmisiä.” Lähde

Robin Williams

Koomikko Robin Williams'in traagisen itsemurhan jälkeen, luin lukuisia artikkeleita, jotka totesivat, että Williams sai nopeasti puhjenneen nokkeluutensa ja tähteytensä paholaiselta. Tämä on luultavasti se, joka lopulta johti hänet epätoivoon.

RUKOILE ihmisten Hollywoodissa puolesta

Jos on ollut koskaan aikaa, jolloin Hollywoodin tähdet olisivat avoimempia Herralle ja Hänen Sanalleen – niin se aika on juuri nyt. Ei, en ole harhaanjohdettu uskomaan, että Hollywood näkee suuren heräämisen (vaikka me tiedämme, että Jumala pystyy tekemään mitä tahansa), mutta sen suhteen mitä tapahtuu Hollywoodissa, niin uskon, että monet ovat elämässään mitä haavoittuvimmassa tilanteessa. He voivat etsiä totuutta. He löytävät totuuden vain meidän Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta.

Alec Baldwin on yksi vihamielisimmistä ihmisistä, joita olen koskaan nähnyt, kristittyjä ja konservatiiveja kohtaan. Mutta tiesitkö, että hänen veljensä, Stephen Baldwin, on uudestisyntynyt kristitty ja on esiintynyt lukuisissa elokuvissa, jotka kohottavat Herraamme ja Hänen Sanaansa. Tiesitkö, että näytteljä, joka esitti Hercules'in roolia, Kevin Sorbo, on meidän veljemme Kristuksessa? Hän on ollut pääosassa monissa kristillisissä elokuvissa, kuten ”God’s Not Dead (Jumala ei ole kuollut)”.

Vaikka edellämainittuja näyttelijöitä tavallisesti syrjitään Hollywoodissa sen jälkeen kun heidän kristillisyytensä tulee tunnetuksi, niin näillä samoilla ihmisillä on pääsy vaikuttavien Hollywood-näyttelijöiden ja -ohjaajien, jne. luokse.

Jumala voisi käyttää heitä niiden elämissä, jotka ovat etsikkoajassa.

MARANATHA!

grandmageri422@gmail.com

Articles @ grandmageri422.me

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com