Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kolme tärkeää Raamatun profetiaa, jotka liittyvät Lähi-itään, ovat alkamassa toteutua!

Tässä tuore suomentamani Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, joka puhui viime sunnuntaina Havaijilla lähinnä Syyrian lauantaisesta kaasuiskusta, mutta sisällytti päivitykseensä myös seuraavan osuuden, jossa silmäillään viime viikon uutisjuttuja joiden perusteella kolme keskeistä Raamatun lopunaikojen profetiaa, keskipisteenään Israel, on toteutumaisillaan. Tämä tietenkin merkitsee sitä, että Herramme Jeesus Kristus on tulossa pian takaisin morsiusseurakuntaansa varten, joka temmataan ylös taivaallisiin.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – April 8th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 8.4.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2018-04-08.pdf

Pastori J.D. puhuu merkittävästä viimeaikojen kehityksestä liittyen kolmeen Raamatun Lähi-itää koskevaan profetiaan.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä minun on pyydettävä jälleen kerran, että kestätte minua kun käyn läpi kaikkea sitä mitä on tapahtumassa.
- Lähtien viime päivityksestä kaksi viikkoa sitten on ollut merkittävää kehitystä liittyen kolmeen erityiseen Raamatun profetiaan.
- Jesaja 17:1 koskien Syyriaa, Hesekiel 38 koskien Venäjää, Irania ja Saudi-Arabiaa, sekä Sakarja 12 koskien Jerusalemia.
- Tiedättehän, etten millään tavoin halua sillä mitä aion sanoa olla sellainen, että minua jotenkin pidettäisiin hyper-sensaatiohakuisena tai provokatiivisena.
- Uskon todella sydämessäni, että olemme todistamassa edellä mainittujen profetioiden alkavan toteutua hyvinkin nopeasti.
- Haluan esittää perusteluja näiden profetioiden pikaiselle täyttymiselle, ja mikä ehkä tärkeämpää, niin mitä se tarkoittaa meille.
Aloitan tällä keskiviikkoisella Haaretz'in artikkelilla Turkin presidentti Tayyip Erdogan'in, Venäjän presidentti Vladimir Putin'in ja Iranin presidentti Hassan Rouhani'n kesken järjestetystä heidän toisesta huippukokouksestaan keskustellakseen Syyriaa tulevaisuudesta. Ensimmäistä kertaa nämä kolme johtajaa tapasivat viime marraskuussa Venäjän Sotchi'ssa.

Perjantaina Jerusalem Post julkaisi artikkelin Turkki-Iran-Venäjä -kokouksen laskeumasta. Siinä he sanovat: ”Iranin hallitusmedia kerskailee Turkin onnistuneen huippukokouksen jälkeen, jossa olivat mukana Turkin, Venäjän ja Iranin presidentit. Mutta Iran ei ollut ainoa voittaja kokouksessa, jonka tarkoituksena oli keskustella Syyrian tulevaisuudesta. Sekä Venäjä että Turkki kokevat saavuttaneen tavoitteensa Syyriassa Yhdysvaltojen kustannuksella. ...Ongelmana on se, että USA:lla ei ole selkeää suunnitelmaa tällä hetkellä Syyriaa varten, kun taas sen vastustajilla näyttää olevan sellainen.”

Newsweek toisteli tätä tiistaisessa artikkelissa, miten Venäjä, Turkki ja Iran suunnittelevat Syyrian tulevaisuutta ilman Yhdysvaltoja, huomauttaen, että Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden edustajat olivat näkyvästi poissa kokouksesta. Artikkeli jatkuu sanomalla, miten tämä kolmen alueellisen suurvallan keskinäinen yhteisymmärrys pyrkii myös korostamaan sitä, kuinka merkityksetöntä Yhdysvaltojen politiikasta aluetta kohtaan on tullut...

Tämän ei pitäisi tulla minään yllätyksenä, kun otetaan huomioon Trump'in ilmoitus, että hän haluaa vetää Yhdysvallat pois Syyriasta. Tämän Times of Israel'in raportin mukaan, ”Keskiviikkoinen puhelinsoitto pääministeri Benjamin Netanyahu'n ja USA:n presidentin Donald Trump'in välillä kasvatti kireyttä Israelin vastalauseiden suhteen kun Yhdysvallat aikoo lähteä Syyriasta, sanoivat USA:n hallinnon viranomaiset keskiviikkona, lisäten, että Trump haluaa vetää kaikki joukot pois kuuden kuukauden sisällä maan tärkeimpien turvallisuusviranomaisten ja liittolaisten tyrmistykseksi. ...Trump on pyytänyt Saudi-Arabiaa, joka on kiinnostunut pitämään Iranin poissa Syyriasta, osallistumaan 4 miljardin dollarin jälleenrakennukseen ja vakauttamispyrkimyksiin, joihin Yhdysvallat ei enää aikonut ruveta. Hän päätti puhelunsa kuningas Salman'in kanssa maanantaina luottaen siihen, että kuningas suostuu antamaan rahaa, kaksi Yhdysvaltain virkamiestä kertoivat keskustelusta AP:n mukaan.”

Epäilemättä olet kuullut ilmaisun ”minun viholliseni vihollinen on ystäväni”. Näin on varmasti asianlaita Saudi-Arabian, Amerikan, ja mikä merkittävämpää, Israelin suhteen. Tiistaina Fox News julkaisi raportin siitä kun Saudi-Arabian kruununprinssi läimäytti Obaman Iran-ydinsopimusta ja tuki Israelin oikeutta olemassaoloon. ...Kruununprinssi Mohammed bin Salman oli myös sanonut, ”Hitler ei tehnyt sitä mitä Iranin ylin johtaja yrittää tehdä”, ...”Hitler yritti valloittaa Euroopan. Tämä on paha asia. Mutta ylin johtaja yrittää valloittaa maailman. Hän on Lähi-idän Hitler. Hän uskoo omistavansa maailman. He ovat molemmat pahoja tyyppejä. Hän on Lähi-idän Hitler. 1920- ja 1930-luvulla kukaan ei nähnyt Hitleria vaarana. Vain muutama ihminen näki. Kunnes se tapahtui.”

Al Arabiya julkaisi raportin prinssin isästä, Saudi-Arabian kuningas Salman'ista, jolla oli puhelinkeskustelu maanantai-iltana Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa, jossa hän keskusteli alueellisista päivityksistä. ...kuningas ilmaisi kiitoksensa ja arvostuksensa Trump'ille siitä tavasta, jolla Saudi-kruununprinssi Mohammed bin Salman vastaanotettiin Yhdysvaltain kiertueen aikana, ja ”hedelmällisistä kokouksista ja tärkeiden sopimusten allekirjoittamisesta, jotka hyödyttävät kahta toisilleen ystävällismielistä maata.” ...Kuningas Salman korosti kansainvälisiä ponnistuksia, joita tarvitaan Lähi-idän rauhanprosessin eteenpäin viemiseksi, sekä korosti kuningaskunnan järkkymättömiä kantoja palestiinalaiskysymykseen ja Palestiinan kansan legitiimeihin oikeuksiin ja itsenäisen valtion perustamiseen pääkaupunkinaan Jerusalem. ...Kuningas korosti myös tarvetta löytää ratkaisu Syyrian kriisiin, joka täyttäisi Syyrian kansan toiveet.

- Kuten alussa mainitsin, halusin perustella noiden kolmen hyvin erityisen Raamatun profetian pikaista täyttymystä.
- Näin siksi, että kaikki on tulossa yhteen täsmälleen niin kuin meille kerrotaan, että se tapahtuisi lopun ajalla juuri ennen Herran paluuta.
- Näin ollen, tämän vaikutukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska ne liittyvät jokaiseen meistä, olimmepa kristittyjä tahi emme.
- Ensinnäkin, kun se liittyy meistä niihin, jotka olemme kristittyjä, niin minkään näistä profetioista ei tarvitse toteutua ennenkuin ylöstempaus tapahtuu.
- Niiden on vain alettava toteutua, jotta voimme tietää, että ruumiinlunastuksemme on lähellä, joka on sitä, mistä Jeesus puhui Luukkaan luvussa 21:28.
- Rohkenen sanoa, että kristittyjen on katsottava ylös, ja joidenkin kristittyjen ja ei-kristittyjen tarvitsee herätä ennenkuin on liian myöhäistä.
Johannes 14:29 (KR 33/38)”Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.”
- Jos et ole koskaan vedonnut Herran nimeen pelastuaksesi, haluan jakaa hyvän uutisen pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa.
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen, (Room. 3:23).
B on uskomista, (Room. 10:9-10). C on pyytämistä, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com